Järjestöjohtamista tutkimassa
”Ai, saako siitä palkkaakin?” ”Teetkö sitä ihan kokopäiväisesti?” Nämä eivät ole harvinaisia kysymyksiä järjestöjohtajille. Johtamisen ajatellaan olevan yrityksen tai julkisorganisaationLue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
”Ai, saako siitä palkkaakin?” ”Teetkö sitä ihan kokopäiväisesti?” Nämä eivät ole harvinaisia kysymyksiä järjestöjohtajille. Johtamisen ajatellaan olevan yrityksen tai julkisorganisaationLue lisää
Lapsena haaveilin ryhtyväni filosofiksi. Pohtisin päivät pitkät elämän tarkoitusta. Ei minusta tullut filosofia, tuli yhteiskuntatieteilijä. Mutta kyllä tälläkin urapolulla onLue lisää
”Miten tähän toivoon pitäisi suhtautua? Kun aina ei kuitenkaan ole toivoa, vaikkapa lapsettomuuteen tai syöpään liittyen? Kaikkeen ei voi itseLue lisää
Työterveyslaitos on listannut vinkkejä työntekijöille ja esimiehille henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi koronavirusepidemian aikana. Esimiehiä ohjeistetaan näin: Huomioi kaikki työntekijäsi Varaa aikaa keskustelulle Viesti johdonmukaisesti jaLue lisää
Jo kirjan johdanto resonoi vahvasti. Minun on aina ollut erittäin vaikea kestää työelämän epätasa-arvoa ja perusteettomia käytäntöjä, huonosta johtamisesta puhumattakaan.Lue lisää
Ympärilläni ja verkostoissani on fiksuja ihmisiä, joilla on monenlaista kokemusta ja asiantuntemusta. Usein turvaudun heihin asiassa kuin asiassa. Mutta mitäpäLue lisää
Työ- ja organisaatiopsykologi Liisa Uusitalo-Arolan kirjoittama Uuvuksissa on alaotsikkonsa mukaan suunnattu sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. Vaikka omat voimani ovatLue lisää
Rohkeutta, rakkautta ja jotain rajaa! Tämä oli iskulauseena viidettä kertaa järjestetylle Menestyvät järjestöt -tapahtumalle. Itse olin mukana neljättä kertaa. TavoilleniLue lisää
Tehdessäni raporttia järjestön strategisesta johtamisesta ja keskustellessani aiheesta huomasin, että järjestöjohtajilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mitä on strateginen johtaminen.Lue lisää
Hevosten omistaminen, kasvattaminen ja kilpailuttaminen tekevät minut todella onnelliseksi. Luulen, että sitä minun oli tarkoitus tehdä, kunnes eteen tuli toinenLue lisää