SOSTEtalk – keskustelua hyvinvoinnista ja järjestöistä
Oman blogin pitämisessä on se hyvä puoli, että voi kirjoittaa mitä ja milloin huvittaa. Voi myös kirjoittaa ihan miksi tahansa.Lue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
Oman blogin pitämisessä on se hyvä puoli, että voi kirjoittaa mitä ja milloin huvittaa. Voi myös kirjoittaa ihan miksi tahansa.Lue lisää
Minulla on tapana kirjoittaa tänne blogiin muistiin sote-emba -opintojen herättämiä ajatuksia ja oivalluksia. Lähijakson aiheena oli tällä kertaa hyvinvointipolitiikka. SamaanLue lisää
”Jokaisella ihmisyksilöllä pitää nykyaikaisessa yhteiskunnassa olla samat mahdollisuudet oman persoonallisuutensa vapaaseen kehittämiseen.” Näillä Pekka Kuusen kirjassa 60-luvun sosiaalipolitikiikka julkaistuilla sanoilla alkaa hyvinvointivaltion tilaaLue lisää
”Ihan hyvä puhe, mutta pinnallinen aihe.” ”Toivottavasti et oikeasti ajattele noin”. Tällaista palautetta sain pidettyäni lukiossa puheen muodin historiasta jaLue lisää
Videossa esiintyy korvaamattoman tärkeitä Simpukan vapaaehtoisia. Ilman vapaaehtoisia ei koko yhdistystäkään olisi. Video on tehty 3.12. vietettävän YK:n kansainvälisen VapaaehtoistenLue lisää
#järjestöt kaipaavat enemmän yhteistyötä järjestäytyneen vapaaehtoistoiminnan ja vapaamman kansalaisaktivismin välillä. #vapaaehtoistyö — Elina Heinonen (@HeinonenElina) October 20, 2014 Tästä avauksestaLue lisää
Kävin Tampereen Teatterikesässä katsomassa Sonya Lindforsin koreografian Noir? Teoksessa neljä afrosuomalaista taiteilijaa käsittelee erilaisuuden kokemusta ja suhdetta omiin juuriinsa. ViittasinLue lisää