Mistä kiireessä on kyse?
”Päivä eteni taas minuuttiaikataululla – ministeriöitä, eduskuntaa, muitakin tapaamisia. Mutta kiireen tuntua ei ole lainkaan. Ei ole ollut aikoihin.” NäinLue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
”Päivä eteni taas minuuttiaikataululla – ministeriöitä, eduskuntaa, muitakin tapaamisia. Mutta kiireen tuntua ei ole lainkaan. Ei ole ollut aikoihin.” NäinLue lisää
”Facebookissa monet ihmiset kertovat haluavansa lahjoittaa Brother Christmasille, koska he uskovat, että raha menee nopeasti suoraan perille eikä uppoa hallintokuluihin,Lue lisää
Julkaisin Facebookissa kuvan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen vertaistukiryhmästä. Kuvassa esiintyneet vapaaehtoistoimijat ja osallistujat halusivat omien kasvojensa avulla madaltaa kynnystä tulla mukaan toimintaan.Lue lisää
Mitä menestykseen vaaditaan? Miten onnistumisesta tehdään totta? Näitä asioita pohdittiin 170 osallistujan voimin 4.2. Menestyvät järjestöt -koulutustilaisuudessa. Onnistuneen koulutuspäivän merkkiLue lisää
SuomiAreena järjestetään Porissa 11.-17.7. 2015 jo kymmenettä kertaa. OlenLue lisää
Lapsettomien lauantaita on vietetty vuodesta 1994. Tänä vuonna päätimme Simpukassa panostaa some-näkyvyyteen aiempia vuosia enemmän. Tavoitteet Levittää tietoisuutta tahattomasta lapsettomuudestaLue lisää
Lapsettomien lauantaita vietetään jälleen äitienpäivää edeltävänä lauantaina. Teemapäivä herättää tuttuun tapaan keskustelupalstoilla kommentteja puolesta ja vastaan. ”Tuo taitaa olla tahattomastiLue lisää
”Yritys, tee hyväntekeväisyydestäsi iso numero”, kehottaa Katleena Kortesuo. Vaikeneminen ei tee lahjoituksesta sen jalompaa. Kertomalla voi innostaa muitakin lahjoittamaan jaLue lisää
On kulunut vuosi siitä, kun perustin tämän blogin. Olin opintovapaalla ja oli aikaa ajatella. Nopeasti innostuvana ihmisenä toimin varsin spontaanisti.Lue lisää
Ei, otsikossa ei ole virhettä, vaan tämä kirjoitus käsittelee sosiaalisen median sosiaalisuutta. Välillä nimittäin tuntuu, että some ymmärretään erityisesti organisaatiokäytössäLue lisää