Blogin tarina

Pelasta maailma sai alkunsa marraskuussa 2013. Olin opintovapaalla ja kerrankin oli aikaa ajatella. Sittenhän niitä ajatuksia syntyikin ihan urakalla, julkaisin jopa useita bloggauksia viikossa. Tahti toki hidastui, mutta tähän mennessä olen kirjoittanut noin 150 artikkelia.

Kirjoitan omaksi huvikseni. Blogi on osoittanut keinoksi käyttää luovuutta. Joskus kirjoitukset ovat julkisia muistiinpanoja vaikkapa joistakin tapahtumista tai opiskeluista. Kirjoittaminen pakottaa ajattelemaan ajatukset loppuun ja tiivistämään tärkeimmän.

Aiheet vaihtelevat. Alkuaikoina kirjoitin paljon somesta, nyt enemmän johtamisesta. Lapsettomuudesta kirjoitin aiemmin, nyt sivuan useammin syöpää. Kirja-arvosteluihin pyrin tiivistämään olennaisen. Mutta järjestötoiminta pysyy vuodesta toiseen kantavana teemana.

Kun katson tilastoja, hämmennyn. Reilun kuuden vuoden aikana sivuilla on käyty 75 000 kertaa. Lukijoita on ollut 45 000. Kirjoittaisin kyllä varmaan silti, vaikka kukaan ei lukisikaan.  Pohdiskelua ja jonkinlaista tilinpäätöstä bloggaamisesta löytyy täältä.

Ja blogin nimi – se tulee tietysti CMX:n biisistä.

ja kuu valkea käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea käy yli kattojen
rohkaisten meitä

niin
pelasta maailma
tee se jo tänään
tee
jotakin mahdotonta

Alempi kuva: Mirkku Merimaa