Olen pitänyt blogia vuodesta 2013 lähtien. Sinä aikana olen julkaissut 136 artikkelia, joita on luettu yhteensä 70 000 kertaa. Kävijöitä blogissa on ollut yli 40 000. En tiedä ovatko nämä suuria vai pieniä lukuja, kaikki on suhteellista. Ainakin se on hurjan paljon enemmän kuin aloittaessani osasin kuvitellakaan.
Sattumaako vain?
Näihin vuosiin on mahtunut bloggauksia monista aiheista, vaihtelevin tuloksin. Vaikka mahdollisiman monen lukijan saavuttaminen ei ole koskaan ollut pääasiallinen tavoitteeni, ovat lukijamäärät silti jonkinmoisia mittareita, joita on ihan mielenkiintoista tarkastella.
Mutta millainen teksti saavuttaa somejakoja ja lukijoita? Joitakin kaavoja olen oppinut, mutta silti usein taitaa olla kyse sattumasta. Joskus teksti saattaa kirjoittaessa tuntua hyvältä, kekseliäältä ja tärkeältä, jopa hauskaltakin, mutta juuri kukaan ei lue sitä. Joskus taas joku nopeasti kyhätty ajatelma saa paljon huomiota.
Pysy perusasioissa
Kaikkien aikojen luetuin tekstini on Case Brother Christmas . Kirjoitin sen työpäivän ja spinningtunnin jälkeen spontaanisti ja nopeasti. Siitä alkoi aikamoinen pyöritys somekanavilla, päädyinpä paikallislehteenkin.
Kiinnostuksen salaisuus oli ajankohtaisuuden (olin ihan ensimmäisiä, jotka aiheesta bloggasivat) lisäksi se, että pysyttelin perusasioissa. Kerroin, mistä järjestötoiminnassa on kyse. Ei siis mitään briljanttia uutta näkemystä,vaan asiaa, joka on minulle peruskauraa, mutta monelle järjestökuplan ulkopuolella elävälle ihan uutta.
Alastomuus kiinnostaa
Elämässä voi sattua kummallisia asioita. Niinpä minäkin päädyin pieneen alastonkuvakohuun. Oikeasti oli kyse Älä mahdun muottiin -kampanjan kuvasta, jossa ei kovin paljon paljasta pintaa ollut, mutta iltapäivälehden nettijutusta saattoi päätellä jotain ihan muuta.
Sivulatausten määrä nousi parissa päivässä reilusti yli kymmeneentuhanteen, joka on enemmän kuin blogissani monena vuonna kokonaisuudessaan. Blogiin oli tultu hakusanoilla anne lindfors + alaston ja kävijät olivat epätoivoisesti selanneet sivuja löytämättä mitään mielenkiintoista. Samoilla hakusanoilla oli kuvia etsitty jopa työpaikkani nettisivuilta.
Suunnitelmallisuudella tavoitteisiin – tai sitten ei
Viime vuoden alussa olin tehnyt oman elämän somesuunnitelman. Tavoitteenani oli blogata noin kerran viikossa ja saavuttaa joka kuukausi tuhat lukukertaa. Mutta sitten edellä mainitut Brother Christmas ja ”alastonkuvakohu” räjäyttivät lukijamäärät hurjaan nousuun.
Ja toisaalta viime vuonna omassa elämässäni oli vaihe, jolloin ajatus ei kulkenut eikä tekstiä syntynyt. Ei toivettakaan kerran viikossa bloggaamisesta, ei edes kerran kuukaudessa. Ei siis mennyt suunnitelmien mukaan blogivuosi, mutta mitäpä siitä. Tämä on minun blogini, kukaan ei edellytä minulta mitään. Kirjoitan, kun siltä tuntuu.
Eläköön blogi!
Lukeeko blogeja enää kukaan? Pitäisikö tehdä vlogia? Tai podcasteja? Minä pidän kirjoittamisesta, se on minulle sopiva ilmaisumuoto. Ja lukijat ovat sittenkin sivuseikka. Tärkeintä on kirjoittaa ja saada julkaista tekstit jossain.
Jatkan bloggaamista niin kauan, kuin homma tuntuu mielekkäältä ja juttua riittää. Olen yrittänyt pitää kirjoittamisen kynnyksen mahdollisimman matalana. Kaiken kaikkiaan tämä bloggaaminen on osoittautunut mukavaksi harrastukseksi, jossa saa toteuttaa luovuutta.
Näin kirjoitin ekan kuukauden jälkeen ja samoin ajattelen yhä. Mitä enemmän kirjoitan, sitä helpommin tekstiä syntyy. Parhaimpina päivinä aivot kehittelevät itsekseen bloggauksia, minun tarvitsee vain laskea sormet näppikselle. Ihaninta kirjoittamisessa ja bloggaamisessa on flow. Ja nyt se on jälleen löytynyt.
Pelasta maailma 
0 comments on “Kokemuksia bloggaamisesta”