Johtaminen Kirjat

Elävä strategia – Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen 

OP-Ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion ja strategisen johtamisen professorin Timo O. Vuoren kirjoittama kirja on synteesi tutkimustiedosta ja käytännön kokemuksesta. Esittelen tässä bloggauksesssa ensin kirjan keskeiset opit ja pohdin sen jälkeen sen esittämää maailmankuvaa ja soveltuvuutta kolmannelle sektorille.

Strategia prosessina

Kirja lähtee ajatuksesta, että staattiset, lukkoon lyötyyn päämäärään tähtäävät strategiat eivät enää toimi. Megatrendit jylläävät. Maailma muuttuu nopeasti ja osin arvaamattomasti, joten strategian on oltava jatkuva prosessi.

Vaihtoehtoisia ja liikkuvia skenaarioita on luotava jatkuvasti, niiden myötä myös tavoitetilat muuttuvat. Pelkkiin arvailuihin ei skenaarioita voi perustaa, vaan on hyödynnettävä analytiikkaa. Skenaarioita testataan strategisten kokeilujen avulla.

Muokkaaminen

Jatkuvat suunnanmuutokset ovat raskaita työntekijöille ja aiheuttavat epävarmuutta myös asiakkaille. Siksi kannattaa käyttää muokkausta (shaping). Se tarkoittaa, että strateginen uudistuminen tapahtuu niin, että muutos saa jatkuvan luonteen. Esimerkiksi digitaaliseen palveluun ei siirrytä kerralla, vaan asteittain ja tulevasta muutoksesta koko ajan informoiden.

Muokkaamista voidaan tehdä kolmella tasolla: tavoitetasolla, rakennetasolla ja prosessitasolla. Shaping-ajatteluun sisältyy jatkuvuuden kunnioittaminen, mutta se mahdollistaa radikaalitkin muutokset. Ja vaikka muutos olisi kuinka radikaali, kaikki ei kuitenkaan muutu.

Kuuntelu ja viestintä

Strategiaa ei tehdä yksin, se ei ole vain johdon asia. Tarvitaan henkilöstön kuuntelua, asiakkaiden kuuntelua ja muiden sidosryhmien kuuntelua. Henkilöstöä on kuunneltava kahdesta syystä. Ensinnäkin jotta saadaan tietoa toiminnasta ja hiljaisista signaaleista, sillä nämä voivat auttaa tunnistamaan uusia strategisia mahdollisuuksia. Toisaalta myös psykologisista syistä, jotta työntekijät kokevat voivansa vaikuttaa.

Strategian jalkauttamisessa, samoin kuin johtamisessa yleensäkin, olennaista on viestintä. Viestintä on paitsi suunnan näyttämistä, myös uskon luomista. Apuna on  strategian visualisointi,  josta hyvänä esimerkkinä kirjoittajat mainitsevat Koneen strategian.

Kova ja miehinen maailma

Kirja on selkeä ja helppolukuinen ja antaa konkreettista apua strategiatyöhön. Sen kuvaama maailma on kuitenkin erittäin kova. Esimerkit nousevat teknologiasta ja kaupalliselta alalta. Eikö tosiaan voi kirjoittaa strategiasta tai johtamisesta käyttämättä esimerkkinä Nokiaa? Mieleeni tulee aiemmin tässä blogissa esittelemäni Matti Alahuhdan kirja.

Kirjan kirjoittajat ovat miehiä, samoin kaikki kolme takakannen suosittelijaa. Kirjan esimerkeissä ei mainita ainuttakaan naista. Tsekkasin jopa lähdeluettelon ensimmäisen sivun: tekijöissä ei ollut ainuttakaan naista (tämän enempää en jaksanut aikaa käyttää sillä tekijöistä oli mainitttu vain etunimen alkukirjaimet ja jouduin googlettamaan). Kirjan kannen ehkä sukupuolineutraaleiksi tarkoitetut piirroshahmotkin näyttävät miehiltä.

Mitä oppeja järjestömaailmaan?

Haluan kirjavalinnoilla haastaa itseäni kurkistamaan ulos järjestöjohtamisen kuplasta, mutta tarttumapintaa olisi antanut, jos kirjoittajat olisivat käyttäneet esimerkkeinä joitain pienempiä yrityksiä tai jossain kohtaa edes viitanneet mahdollisuuteen, että organisaation ensisijainen tavoite ei aina ole pitää osakkeenomistajia tyytyväisinä. Henkilöstökin nähtiin kirjassa kylmästi tuloksen tekemisen välineenä. Muut arvot loistivat poissaolollaan.

Näin ei tarvitsisi välttämättä olla. Olen edelleen todella vaikuttunut Kari Neilimon Emba-opinnoissa pitämästä luennosta, jonka tärkeimmät opit kokosin bloggaukseen. Neilimo osasi hienosti esitellä businespuolen tärkeimmät strategiaopit niin, että ne olivat sovellettavissa julkiselle ja kolmannelle sektorille.

Löydän toki tästä kirjasta järjestöpuolellekin paljon opittavaa, etenkin ajatus strategiasta jatkuvana prosessina. Kokeilukulttuuria voisi myös vahvistaa, samoin muokkaamista: ei tarvitse valita yhtä suuntaa, joka lyödään lukkoon. Ja analytiikka – miten saisimme sitä hyödynnettyä paremmin? Mutta ennen kaikkea olen vakaasti sitä mieltä, että olisi bisnespuolella on paljon opittavaa järjestöistä.

0 comments on “Elävä strategia – Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: