Miksi näyttö ei kelpaa päätöksenteossa, kysyi professori Kari Raivio Tampereen Lääkäripäivien avajaisten puheessaan. Hän korosti, että päätösten pitää perustua tutkimusnäyttöön, ei lyhytnäköiseen politikointiin tai populisimiin. Nyökyttelin hyväksyvästi ja ihailin Raivion retoriikkaa.
Oman edun ajamista?
Mutta sitten tapahtui jotain, joka sai karvani nousemaan pystyyn. Raivio otti esiin valiokuntakuulemisten asiantuntijat, paheksuen ensin elinkeinoelämän edustajia. Sitten hän nimesi kolmannen sektorin toimijat lobbareiksi, jotka ajavat vain omaa etuaan. Niiden toiminta ei hänen mukaansa perustu tutkittuun, vaan valikoituun tietoon ja ne käyttävät valtavasti rahaa asiansa edistämiseen.
Tuskin olisin tuosta linjauksesta kovin paljon välittänyt, jos tilaisuus olisi ollut toinen. Nyt sali oli täynnä lääkäreitä. Ja kuten sote-järjestötoimijat – erityisesti potilasjärjestöjen edustajat – tietävät, ei kaikkien lääkäreiden suhtautuminen järjestöjä kohtaan ole ihan mutkaton.
Vastakkainasettelun aika on ohi
Mietin puhetta kuunnellessani vaikuttamistyötä tekeviä kolmannen sektorin toimijoita, esimerkiksi kymmenen järjestön yhteistä Kaikkien perheiden Suomi -hanketta. Sen tavoitteena on, että perheiden monimuotoisuus huomioidaan päätöksenteossa ja palveluissa. Ajetaan siis lapsen etua, onko se väärin ja itsekästä? Eivätkö heikoimmassa asemassa olevat ansaitse sitä, että joku ajaa heidän asiaansa?
Onneksi Raivion kuvaama vastakkainasettelu alkaa olla mennyttä maailmaa. Nykyään potilasjärjestöt ymmärretään välttämättöminä kumppaneina, eikä lääkäreitä arvostelevina räksyttäjinä. Esimerkiksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa järjestöt ja potilaat on otettu kumppaneiksi, joita ilman palveluiden kehittäminen ei olisi mahdollista. Tays Syöpäkeskuksen Potilasfoorumi on konkreettinen esimerkki toimivasta yhteistyöstä.
Kokemustiedon hyödyntäminen
Ja kyllä – päätöksentekoon tarvitaan tietoa. Sitä löytyy järjestösektoriltakin, niin tieteellisesti tutkittua tietoa kuin kokemustietoakin. Kokemustieto kertoo sen, mitä tehdyt päätökset tarkoittavat ihmisten arjessa. Se tarjoaa myös ratkaisuja, sillä usein pienillä muutoksilla lakeihin, ohjeistuksiin tai käytäntöihin voi olla ratkaiseva merkitys ihmisten elämänlaatuun.
Osallistuin tällä viikolla yksilöllisiä syöpähoitoja käsittelevän seminaarin paneelikeskusteluun potilasjärjestön edustajana. Toin esiin elämänlaadun ja potilaan yksilöllisen elämäntilanteen merkityksen. Menee aika paljon resursseja hukkaan – inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan – jos kalliden syöpähoitojen jälkeen kuntoutus laiminlyödään, eikä työkyky siksi palaudu tai jos määrätyt lääkkeet jäävät rahapulan takia käyttämättä. Potilasnäkökulman huomioiminen on kaikkien etu.
Mitä voisimme tehdä toisin?
Ymmärrän, että Raivion tarkoituksena oli kärjistää, ehkä provosoidakin ja nostaa omaa ammattiryhmäänsä ja tiedemaailmaa esiin. Mutta olisiko kritiikistä jotain opittavaa? Voisivatko järjestöt tehdä jotain toisin?
Ehkäpä ainakin voisimme jakaa tietoa siitä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei selviä haasteistaan ilman sote-järjestöjä. Ja että on kyse ruohonjuuritason toiminnasta, jossa 550 000 vapaaehtoista ja työntekijää huolehtii siitä, että erilaisissakin elämäntilanteissa jokaiselle löytyy joku, joka tukee, kuuntelee, pitää huolta tai edistää hyvää oloa arjessa.
Maailman muuttamista
Tietysti järjestöjen pitää myös sinnikkäästi jatkaa vaikuttamistyötään. Järjestöjen tehtävänä on saada edustamiensa ihmisten ääni kuuluviin päätöksenteossa. Siitä on demokratiassa kyse.
Raivio esittää samaa kritiikkiään Hesarin jutussa, jonka lopuksi hän toteaa, että ”yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa.”. Niinpä. Tämä tiedeyliopiston kasvatti saattaa hyvinkin löytää paikkansa järjestöstä ja päätyä tekemään vaikuttamistyötä.
Pelasta maailma 
0 comments on “Järjestöt vaikuttajina”