Epätäydellisyyden ylistys
Olen viime aikoina miettinyt virheiden tekemistä. Erityisesti vuorovaikutustilanteissa, ylipäänsä ihmisten kanssa toimiessa. Usein tilanteet liittyvät työhön ja johtamiseen. Miksi sanoinLue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
Olen viime aikoina miettinyt virheiden tekemistä. Erityisesti vuorovaikutustilanteissa, ylipäänsä ihmisten kanssa toimiessa. Usein tilanteet liittyvät työhön ja johtamiseen. Miksi sanoinLue lisää
että aina ei tarvitse tunnollisesti suorittaa, vaan ilo ja rentous kuuluvat myös minulle. että löydän vielä tieni. Koko elämää eiLue lisää
”Ihan hyvä puhe, mutta pinnallinen aihe.” ”Toivottavasti et oikeasti ajattele noin”. Tällaista palautetta sain pidettyäni lukiossa puheen muodin historiasta jaLue lisää
Kuten aiemmin kerroin, siirryin uuteen työhön Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. Simpukan blogissa kerron millaisin ajatuksin jätän Simpukan ja mikä on ollut työssäLue lisää
Mitä johtamisoppia voi globaalin teknologia-alan pörssiyhtiön ex-johtajalla olla tarjota sosiaali- ja terveysalan järjestön johtajalle? Näissä mietteissä ja Pauli Forman bloggauksenLue lisää
Helsingin Sanomat on etsinyt syksyn ajan Suomen parasta pomoa. Ehdotusten joukosta valittiin viisi finalistia: Alepan Kampin keskuksen myymäläpäällikkö Siina SiponenLue lisää
Se, että kokenut yritysjohtaja nostaa empaattisuuden johtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi, kuulostaa uudelta ja yllättävältäkin. Järjestöpuolella empaattinen johtaminen – kyky ja haluLue lisää
Milloin olet saanut parhaan työhön liittyvän ideasi? Ajatuksen, joka vei omaa työskentelyäsi eteenpäin tai kenties edisti koko organisaation toimintaa? SyntyiköLue lisää
Tavallinen elämä. Turvallinen koti. Rakastavat ja luotettavat ihmiset ympärillä. Eiköhän siinä ole onnellisen elämän perusteet ihan kenelle tahansa, lapselle erityisesti.Lue lisää
”Sosiaalinen media lisää yksinäisyyttä, kun ei enää tarvitse lainkaan poistua kotoa.” ”Somessa ollaan yhteyksissä vain niiden kanssa, jotka jo ennestäänLue lisää