Empaattinen johtaminen ja järjestöt

Se, että kokenut yritysjohtaja nostaa empaattisuuden johtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi, kuulostaa uudelta ja yllättävältäkin. Järjestöpuolella empaattinen johtaminen – kyky ja halu ymmärtää toisia ihmisiä – on sen sijaan tutumpaa.

Johtamista suurella sydämellä

Järjestöillä on pitkät perinteet ja niiden toiminta-ajatus kumpuaa usein jonkin ideologisen tai yhteiskunnallisen ongelman korjaamisesta ja hyvän edistämisestä. Järjestöjohtajien rekrytointi-ilmoituksissakin haetaan monesti henkilöä, joka johtaa suurella sydämellä kunnioittaen järjestön arvoja ja periaatteita.

Järjestön perustajien, jäsenistön ja kohderyhmän toiveet ja näkemykset ovat toiminnan lähtökohta. Työtä tehdään suurella tunteen palolla. Haasteitakin tämä voi aiheuttaa. Kun työ on enemmän kuin työtä, voi se tempaista mukaansa niin työntekijät kuin johtajankin, jolloin seuraa uupumusta.

Joskus joudutaan tekemään raskaita ratkaisuja. Voi vain kuvitella, miten suurta surua kehitysyhteistyöjärjestöjen yt-neuvotteluissa on koettu niin työntekijöiden kuin työn kohteena olevien ihmisten kohtalon johdosta.

Bisnestä vai pyyteetöntä auttamista?

Monella järjestöllä on palvelutoimintaa, joka kumpuaa järjestön toiminta-ajatuksesta ja kentällä havaitusta tarpeesta. Perinteisesti palvelutoiminnan ja järjestötoiminnan rajat ovat olleet häilyvät ja mukana työssä on esimerkiksi ollut paljon vapaaehtoisia.

Nykyään kunnat kilpailuttavat palvelutoimintaa, joilloin järjestöt joutuvat samalle viivalle kaupallisten yritysten kanssa. Kuinka suuri painoarvo näissä kilpailutuksissa on hienolla toiminta-ajatuksella, pitkillä perinteillä, suurella sydämellä tai empaattisuudella? Miten kilpailuttaa lähimmäisenrakkaus, kysyy Antti Blåfield Hesarin pääkirjoituksessa.

Järjestöjen palvelutoiminnan tavoitteena ei ole suurten voittojen haaliminen, vaan asiakkaiden elämänlaadun parantaminen. Tulosta ei revitä työntekijöiden selkänahasta. Mahdollinen voitto käytetään yleensä järjestön kansalaisjärjestötoiminnan rahoittamiseen.

Ei anneta periksi!

Järjestöt joutuvat kuitenkin osallistumaan samoihin kilpailutuksiin monikansallisten suuryritysten kanssa. Ja tuskin olen ihan väärässä, jos väitän, että näiden yritysten johtamisessa empaattisuus ja eettisyys eivät ehkä ole kaikkein keskeisimpiä arvoja.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisikö tulevaisuuden turvaamiseksi myös järjestöjen johtamisessa ottaa kovat arvot käyttöön? Ehkä kuitenkin jatketaan sydämen viitoittamalla tiellä ja tehdään työtä sen eteen, että empaattisuus ja eettisyys rantautuvat myös yritysmaailmaan ja yhteiskuntaan laajemminkin.