Afrosuomalainen identiteetti

Kävin Tampereen Teatterikesässä katsomassa Sonya Lindforsin koreografian Noir? Teoksessa neljä afrosuomalaista taiteilijaa käsittelee erilaisuuden kokemusta ja suhdetta omiin juuriinsa. Viittasin teokseen jo aiemmin pohtiessani itsenäisyyspäivää ja afrosuomalaisuutta.

Noir? on vaikuttava teos. Se herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Esityksessä ei ole kyse rasismista. Rasismin vastustaminen olisikin katsojalle helppo puolenvalinta. Kyse on jostain monimutkaisemmasta: siitä, millainen tummaihoinen suomalainen saa, voi ja haluaa olla.

Miksi ihmeessä afrotukka hämmentää ja kutsuu hypistelemään? Miksi tumma iho on vieraalle merkki puhua englantia? Teatterikesän kultturelli ja sivistynyt yleisö naureskeli esityksessä esitetyille stereotypioille. Olin kuulevinani naurahduksissa aavistuksen ylimielisyyttä. Ehkäpä yleisö halusi asettua esiintyjien rinnalle ja ihmetellen paheksua ymmärtämätöntä rivikansalaista.

Mutta kuka meistä oikeasti on täydellisen vapaa ennakkoluuloista? Minä ainakin automaattisesti kategorisoin tummaihoisia. Mietin, onko kyseessä maahanmuuttaja vai kenties adoptoitu. Mihin maahan kasvonpiirteet viittaavat? Vai onko ihon ja hiusten väri sen verran vaaleampi, että toinen vanhemmista saattaa olla syntysuomalainen?

Kategorisoinnissa ei välttämättä ole mitään pahaa. Se on tapa ottaa haltuun välillä kaoottiselta tuntuvaa maailmaa. Kategorisointi voi sopivassa määrin käytettynä helpottaa sosiaalista kanssakäymistä. Mutta miksi ihmeessä musta ihonväri on monelle – myös minulle – niin voimakas huomion vangitsija? Miksi sen yli on niin vaikea nähdä?

Noir? kertoo identiteetistä. Afrosuomalainen ei ole välitilassa eikä puolikas. Yksi tanssijoista kertoo olevansa ghanalainen, suomalainen, ruotsinsuomalainen ja suomenruotsalainen – kokonaan kaikkia näitä. Monimuotoisuudesta kertoo se, että kaikkien tanssijoiden taustat ovat erilaiset. Marginaalia taas kuvaa hyvin se, että 23-vuotias ammattitanssija kertoo olevansa tässä teoksessa ensimmäistä kertaa lavalla muiden afrosuomalaisten kanssa.

Miltä tuntuu olla afrosuomalainen? Olla aina jotenkin erilainen, mutta silti ihan samanlainen? Tulla määritellyksi ensisijaiseti ihonvärinsä kautta? Perheessämme on afrosuomalainen tytär, mutta minä en voi tietää miltä hänestä tuntuu, millaisia katseita hän kohtaa, miten rakentaa identiteettinsä.

On äärettömän arvokasta, että afrosuomalaiset – tai miten ikinä he haluavat itsensä määritellä tai olla määrittelemättä – kertovat kokemuksistaan ja ajatuksistaan itse. Kiitos Sonya Lindfors, kiitos tanssijat, kiitos työryhmä, kiitos Noir?!