Venom, jätkät!

Ensimmäinen levyni oli Bon Jovin Slippery When Wet. Ja toinen Miljoonasateen Pesuhuoneesta keittiöön. Tai eiväthän ne mitään levyjä olleet, vaan c-kasetteja. Hieman aiemmin aarteni oli VHS:ltä c-kasetille itse äänittämäni Nimemme on Dingo -keikkatallenne. Sille kävi valitettavasti huonosti tuffani pudotettua sen vahingossa marjakiissellikulhoon.

Vahingossa keikalle

Ensimmäinen live-keikkani oli niin ikään vahinko. Vuonna 1985 Dingo esiintyi Porin neljä vuotta aiemmin palaneen puuvillatehtaan muurien sisäpuolella. Olin tuolloin 9-vuotias, eikä keikalle meneminen tullut kuuloonkaan. Dingon esiintymisethän olivat tunnettuja kaaoksesta: tyttöjä pyörtyili ja fanit yrittivät rynniä väkisin lavalle.

Menimme kuitenkin vanhempieni ja siskoni kanssa muurien ulkopuolelle kuuntelemaan keikkaa. Minulla oli ranteessa sifonkihuivi, tietenkin. Ennen Dingoa esiintyi toinen bändi. Ensimmäisen keikan jälkeen ulos portista valui väkeä, joka ei todellakaan halunnut kuunnella Dingoa. He antoivat lippunsa ulkona odottaville. Porilaiset järjestyksenvalvojat eivät tainneet olla ihan tilanteen tasalla ja päästivät samalla lipulla uuden henkilön sisälle.

Näin tilaisuuteni tulleen ja vanhempieni vastustelusta huolimatta otin lipun ja livahdin sisäpuolelle. Olen usein muistellut keikkaa. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, löysin Youtubesta videotallenteen keikasta. Tallenteen myötä huomasin, että muistot keikasta ovat eläneet paitsi mielessäni, myös kehossa. Itkin koko keikan läpi.

Kaikki huutaa Dingo!

80-luvun Poriin vei myös Ylen Kaikki huutaa Dingo -kuunnelma. Pori oli tuolloin erittäin ankea paikka. Puolet asukkaista oli työttömänä, eikä näkyä paremmasta ollut. Miten sieltä on ollut mahdollista ponnistaa? Tai ehkä Dingo ei olisi voinutkaan syntyä missään muualla. Ehkä kurjuus oli polttoainetta unelmille – niin bändin poikien kuin fanienkin.

Kuunnelman myötä matkaan tutuille kulmille. Muistan yhä missä kaupunginosassa kukin Dingon jäsen asui. Olin liian nuori päivystämään Pepen asunnon rappukäytävässä Sampolassa, mutta onneksi bändiläisiin törmäsi aina silloin tällöin kaupungilla. Kerran sain Porin torilla Peten nimmarin.

Parasta Poris on meri. Jos Porii tulee junalla, rata päättyy. Mut sen jälkeen tulee meri ja merta pitkin pääsee iha minne vaan. Mä olen levoton sielu. Olen aina ollu ja tulen aina olemaan. Mutta ku mää kato taivaanrantaa mää tiedän, että jotain siellä vielä odottaa.

Neumann Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmassa

Dingon perustana oli Neumannin poikkeuksellinen intohimo ja intuitioon luottaminen. Kaikki tehtiin suurella tunteella. Se kuuluu musiikissa, se näkyy Marc Bolania ihailevassa olemuksessa. Turhia ei harkittu, vaan huudahdettiin Venom, jätkät!

Intohimoisia olivat fanitkin. Kaikenlaista tapahtui. Kerran löytyi 400 fania kylmältä ullakolta Pormestarinluodossa. PA-laatikossa keikkapaikalle kantaminen, valeasun käyttäminen ja fanien harhauttaminen kuulostavat hauskoilta. Tilanteet olivat kuitenkin paitsi rasittavia ja elämää rajoittavia, myös ahdistavia ja uhkaavia. Pommiviritelmä keikkabussissa ei ole leikin asia.

Intohimo lienee syy miksi Dingon liekki paloi muutamassa vuodessa loppuun. Ilmiö vaati syttyäkseen juuri tietyn ajankohdan, eikä ollut enää myöhemmin toistettavissa.

Jokainen aamu, jokainen ilta

Dingo toi minulle ensimmäistä kertaa haaveen jostakin suuremmasta. Jossakin on jotakin. Haave elää yhä. Dingo syntyi ehkä Porissa, mutta sen juuret olivat maailmalla. Merestä muodostui vapauden symboli, minullekin.

Tämä tunnelmointi ei ole pelkästään keski-ikäistä nostalgiaa. Keikkatallenteen ja kuunnelman myötä ymmärsin, missä musadiggailuni juuret ovat ja millaista keikkakokemusta etsin uudestaan ja uudestaan. Taidan olla yhä matkalla taloon autioon.

***

ps. Venom, jätkät! oli kuunnelman mukaan Dingon sisäiseen huumoriin liittyvä sanonta. Bändiläiset suhtautuivat aluksi epäilevästi lehmäksi nimeämäänsä keikkabussiin, vaikka se oli Lasse Norreksen mukaan kelvannut Venom-yhtyeellekin. Porin pojilta meni vamos ja venom sekaisin ja lentävä lausahdus oli syntynyt.

pps. Lämmin suositus Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmalle. Se sopinee niillekin, jotkat eivät muista Rattista tai Nalle-pubia. Porin murretta on pehmennetty sopivasti. Kunnelmaa voi kuunnella kotiseutufiilistelyn ja Dingo-nostalgian lisäksi historiallisena ajankuvana. Se tarjoaa myös näkymän viihdeteollisuuteen sekä taiteen ja rahan hankalaan yhdistelmään.

***

Kuva: Autiotalo-singlen kansi.