Mutta mitä mä saan?
Pienessä järjestössä niukkien resurssien kanssa kamppaillessa totuin siihen, että yhteistyö oli elinehto. Lisäksi se on useimmiten myös tosi hauskaa, eiLue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
Pienessä järjestössä niukkien resurssien kanssa kamppaillessa totuin siihen, että yhteistyö oli elinehto. Lisäksi se on useimmiten myös tosi hauskaa, eiLue lisää
Pohdin aiemmassa bloggauksessani mitä on yksinäisyys. SuomiAreenassa keskusteltiin yksinäisyydestä. Olin Maaret Kallion kanssa Lauri Karhuvaaran haastattelussa, jossa pohdittiin muun muassaLue lisää
Mitä haasteita pienillä järjestöillä on? Mistä paukkuja toiminnan kehittämiseen pienillä resursseilla? Näitä asioita pohdittiin SOSTEn ja OK-opintokeskuksen tilaisuudessa. Anne IlvonenLue lisää
Ei, otsikossa ei ole virhettä, vaan tämä kirjoitus käsittelee sosiaalisen median sosiaalisuutta. Välillä nimittäin tuntuu, että some ymmärretään erityisesti organisaatiokäytössäLue lisää
Järjestöjä patistetaan usein tekemään yhteistyötä. Joskus yhteistyö tuntuu turhalta tai väkinäiseltä, saatetaanpa toiset järjestöt jopa kokea kilpailijoiksi. Joskus yhteistyökumppaneita etsitäänLue lisää
Pari kuukautta sitten Piritta Seppälä kysyi, haluaisinko tulla mukaan Viestintä-Pirittan tiimiin. Vuonna 2010 perustetulla sosiaalisen median ja verkkoviestinnän koulutusta jaLue lisää
Isä, äiti, ja kaksi lasta. Lapset vanhempiensa geneettisiä jälkeläisiä, mielellään keskenään eri sukupuolta, syntyneet parin-kolmen vuoden välein, terveitä ja hyvinvoivia.Lue lisää
Lukiossa luokallani oli poika, jota pidettiin lähes nerona. Hän sai kaikista aineista pelkkiä kymppejä ja tiesi aina oikeat vastaukset. OpettajiinLue lisää
Esimiestaidoista puhutaan paljon, mutta usein alaistaidot unohtuvat. Kysyin vastikään työhaastatteluissa millaisen esimiehen hakijat haluaisivat. Vastauksissa korostuivat vuorovaikutustaidot. Hyvä esimies onLue lisää
… se onnen jakakoon. Ja tietonsa ja taitonsa myös. Tai sitten ei. Järjestömaailmassa jakaminen ja yhteistyö ei välttämättä ole itsestäänLue lisää