Lapsettomuudesta, myötätunnosta ja palautteesta
”Mielestäni aihe on aivan käsittämätön, että siitä pitää väsätä kokonainen lehti. Kylläpä jotkut naiset, myöskin ne joilla on lapsia, pyörivätLue lisää
Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä ja yhteiskunnasta.
”Mielestäni aihe on aivan käsittämätön, että siitä pitää väsätä kokonainen lehti. Kylläpä jotkut naiset, myöskin ne joilla on lapsia, pyörivätLue lisää
Lukiossa luokallani oli poika, jota pidettiin lähes nerona. Hän sai kaikista aineista pelkkiä kymppejä ja tiesi aina oikeat vastaukset. OpettajiinLue lisää
Joku on saattanut miettiä mistä tämä blogi on saanut nimensä. Mitä ihmeen maailmanpelastamista? Nimi tulee CMX:n Pelasta maailma -biisistä, jokaLue lisää
Esimiestaidoista puhutaan paljon, mutta usein alaistaidot unohtuvat. Kysyin vastikään työhaastatteluissa millaisen esimiehen hakijat haluaisivat. Vastauksissa korostuivat vuorovaikutustaidot. Hyvä esimies onLue lisää
Luin Hyvän elämän yli kuukausi sitten. Sitten pohdiskelin ja selailin. Luin kirjan toiseen kertaan. Vasta nyt pystyn edes jotenkin tiivistämäänLue lisää
Ei ole aikaa osallistua, kommentoi moni asukaskokouksessa. No, onneksi minulla ja muutamalla muulla on aikaa ja asukastoimikunta saatiin kasaan. Mutta mitenLue lisää
Mirka Paavilainen on kovaäänisestä naurustaan tunnettu psykologi, psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja. Ratkaisukeskeisyyden puolesta liputtava Mirka työskentelee Ovumia lapsettomuus- ja perheklinikalla. HänLue lisää
Edellisessä postauksessa kysyin Voiko onnellisuuden valita?. Kysymys herätti paljon kiinnostusta (teksti on luettu kahdessa päivässä yli 500 kertaa) ja keskusteluaLue lisää
Haluaisin olla kuin Tuomas Enbuske, joka tietää vastauksen kaikkeen ja on aina oikeassa. (Ainakin, mikäli on uskomista hänen kolumneihinsa jaLue lisää
Oletko joskus joutunut kuuntelemaan kyllästyneen oloista ammattilaista: luennoitsijaa, asiantuntijaa tai myyjää? Minä olen. Se, että puhuu omasta asiastaan lannistuneesti onLue lisää