Vapaudesta

Hevosten omistaminen, kasvattaminen ja kilpailuttaminen tekevät minut todella onnelliseksi. Luulen, että sitä minun oli tarkoitus tehdä, kunnes eteen tuli toinen tehtävä, johon joku muu syntyi, mutta valitsi toisen elämän.

Näin sanoo kuningatar Elisabet Netflixin sarjassa The Crown. Kuningattaren rooli, johon hän joutui varhain ja vastentahtoisesti, sisältää paljon rajoitteita. Sarja saikin minut pohtimaan vapautta.

Elinkautinen kruunu

Miltä tuntuu, kun koko elämä on elettävä muiden määrämien sääntöjen mukaan? Eikä se koske vain kuningatarta, vaan myös hänen lähipiiriään. Tässä fiktiivisessä, mutta oikeisiin henkilöihin perustuvassa sarjassa kuninkaallisen perheen jäsenet eivät ole vapaita valitsemaan puolisoa, ammattia tai elämäntapaa. Sarjassa nähdään erilaisia tapoja suhtautua annettuun asemaan. Kapinointi on turhaa ja turhauttavaa, parempi sopeutua.

Kaikki ei kuitenkaan ole vain tarua ja siinä piileekin The Crownin kiinnostavuus. Reaalielämän puolelta muistamme surusilmäisen prinsessa Dianan ja hänen kohtalonsa. Vastikään on uutisoitu Harrysta ja Meghanista, jotka saivat puolivapauden. Entäpä oikean elämän kuningatar Elisabet? Hän on 90-vuotias ja tv-sarjassa esitetyistä kruunajaisista on kulunut lähes 70 vuotta. Melkoinen elinkautinen. Elisabet lienee löytänyt tavan elää omanlaista elämää rajoituksista huolimatta. Ulkopuolelta seurattuna ajatus ennalta määrätystä elämästä tuntuu ahdistavalta.

Köyhyys ja rikkaus

Luin hiljattain Zadie Smithin kirjan Swing Time. Tarinassa on monenlaisia vankiloita. On Lontoon lähiöiden asukkaiden ylisukupolvinen osattomuus ja rahattomuus, jolloin tanssijan ura katkeaa yksinhuoltajuuteen tai rikollinen elämäntapa vie aina uudelleen kalterien taakse. On myös afrikkalaisen kylän absoluuttinen köyhyys ja toivottomuus, joka saa valitsemaan takaportin (vaarallinen laivamatka), tai antamaan lapsensa pois.

Eräänlainen vankila on kuuluisalla pop-tähdellä, jolla ei ole aikaa eikä vapautta, ei tavallista elämää, ei enää kotimaatakaan. Vankilalta voi tuntua myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen päättävä parantumaton sairaus. Miltä tuntuu, kun on kovalla työllä vihdoin noussut sorretusta vaikustusvaltaiseksi ja joutuu sitten luopumaan kaikesta?

Vapaus valita vapaus

Mutta mitä vapaus oikein on? Tieteen termipankin määritelmä sanoo näin:

1. Yksilön muodollinen, sisällöllinen ja kiistämätön mahdollisuus toimia yhteiskunnan jäsenenä (poliittinen vapaus)
2. yksilön vapaus toimia (yksilönvapaus)

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäisen artiklan mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Kannattaa muuten tutustua julistukseen. Se on hyväksytty vuonna 1948, mutta on erittäin ajankohtainen ihan täällä Suomessakin. Ehkä jopa ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan.

Kaikilla ei ole vapautta toimia. Kaikki eivät synny – saati sitten elä – vapaina.

Elämässä on aina reunaehtonsa. Vapautta voi tavoitella niiden sallimissa rajoissa. Helposti sitä rakentaa oman vankilansa. Jos omistaa kalliin omakotitalon, on sidottu asuntolainaan ja ehkä sen myötä epätyydyttävään työhön. Hyvä taloudellinen tilanne tuo toisaalta riippumattomuutta, mutta omaisuudesta on myös huolta. Joskus vähemmän on enemmän. Onnellisuusprofessori Markku Ojanen nimeääkin yhdeksi onnellisuuden avaimeksi vaatimattoman elämän.

Minulle vapaus on elinehto. Nautin vapauden tunteesta. Mutta haluavatko kaikki edes olla vapaita? Ehkä elämä on helpompaa, kun kaikki ei ole mahdollista. Toisaalta, helppo elämä ei välttämättä ole hyvä elämä.

Minä kaipaan ja himoan vapautta
vaikken tiedä mitä se on
sitä ettei ole ketään josta pitää huolta
vai sitä että nimenomaan on
oman onnensa seppä
vai osanen jotain joka huolehtii heikommistaan

Sitaatti: Maija Vilkkumaa (Kerkko Koskinen Kollektiivi: Vapaudesta)

Kuva: Stuart Hendry / Netflix