Tutkimus

Järjestöjohtajien urakertomukset tutkimusaineistona

Kertoisitko, miten sinusta on tullut järjestöjohtaja. Ja niin 19 valtakunnallisen potilas- ja kansanterveysjärjestön johtajaa kertoi tarinansa. Kiitollisena voin todeta, että minulla on nyt käsissäni mielenkiintoinen ja laaja aineisto.

Idea urakertomusten keräämiseen väitöstukimuksen aineistoksi syntyi osittain omista kokemuksistani. Minusta tuli järjestöjohtaja vaikeiden elämänkokemusten myötä. Löysin ensin järjestön vertaistukiryhmän, sitten ryhdyin vapaaehtoistoimijaksi ja lopulta olinkin toiminnanjohtaja.

Osalla haastateltavista oli vastaavanlaisia kokemuksia, osa oli ajautunut tehtäväänsä sattumalta, osa kaivannut urallaan vaihtelua tai etsinyt merkityksellisyyttä. Tarkempaa tietoa urista ja järjestöjohtamisesta ylipäänsäkin on luvassa, kunhan pääsen vauhtiin analyysin kanssa.

Kuunneltuani parisenkymmentä urakertomusta pääsin myös itse kirjoittamaan oman tarinani Työmarkkinatorille. Sen voi lukea tästä: Annen tarina: unelmatyö voi olla jotain sellaista, josta ei alun perin osannut haaveillakaan

***

Ps. Vinkkinä litterointiin, oli sitten kysymys tutkimusaineistosta tai vaikka lehtihaastattelusta: Microsoft Office 365 Wordin selainversiossa on varsin kätevä litterointitoiminto. Se ei ole täydellinen, mutta aika hyvin sillä saa pohjan tehtyä. Toki tutkimushaastattelut pitää käydä vielä tarkkaan läpi ja muokata, mutta kyllä se helpottaa. Huonona puolena on, että kuukausittain on käytössä maksimissaan 300 litterointiminuuttia. Myös sanelutoiminto on kätevä, eikä siinä ole aikarajoitusta.

Photo by Cem Ersozlu on Unsplash

0 comments on “Järjestöjohtajien urakertomukset tutkimusaineistona

Jätä kommentti