Johtamista opiskelemassa

Ohi on! Nimittäin kolme vuotta opiskelua työn ohessa. Olkoonkin kliseistä, mutta silti paras metafora kuvaamaan aikaa ja tapahtunutta on matka.

Aloittaessani sosiaali- ja terveysjohtamisen emba-opinnot elimme keskellä sote-paniikkia. Uskon, että monilla muillakin koulutukseen hakeneista motiivina oli tiedon ja ymmärryksen saaminen siitä, miten oma organisaatio luotsataan soteen. No, sotelle kävi niin kuin kävi.

Yllättävä tulos

Sattuman oikusta, tai ehkäpä juuri sote-sopasta johtuen, olin kurssini ainoa järjestöedustaja. Yrityspuoleltakin oli vain pari johtajaa. Julkinen sektori, erityisesti terveydenhuolto oli vahvasti edustettuna. Ja itse asiassa juuri se olikin opintojeni ehkä suurin, joskin odottamaton hyöty.

Työssäni yhteistyö julkisen sektorin ja erityisesti erikoissairaanhoidon kanssa on olennaista. Opintojen myötä, niin teorian kuin etenkin kaikkien keskustelujen, ymmärrän paljon paremmin terveydenhuollon organisaatioita ja johtamista. Vaikka välillä tieto lisääkin tuskaa (sote-uudistus todella tarvitaan!), tämä tieto ja kokemus luovat hyvän pohjan yhteistyölle, tai ehkäpä jopa ekosysteemin rakentamiselle.

Järjestön strategista johtamista tutkimassa

Toinen yllättävä tulos opinnoista on innostus tutkimiseen. Kirjoittamisesta olen pitänyt aina, mutta akateemisen tekstin tuottaminen on ollut pakkopullaa. Nyt kehittämistehtävän myötä sukelsin tutkimuksen maailmaan syvemmälle kuin oli tarkoitus. Tästä suuri kiitos työni ohjaajalle Jorma Niemelälle.

Kehittämistehtäväni aihe on järjestön strateginen johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Tulin puolivahingossa kehittäneeksi järjestön strategisen johtamisen mallin. Kehittämistehtävää suunnitellessa haaveilin, että keräisin samalla aineistoa, jonka pohjalta kirjoittaisin kirjan järjestöjohtamisesta. Luovuin kuitenkin ideasta, mutta joskus asiat tapahtuvat kuin itsestään. Kehittämistehtäväni julkaistaan Syöpäjärjestöjen julkaisusarjassa.

Matka jatkuu

Matkaa en ole tehnyt yksin, vaan yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Olen oppinut heiltä todella paljon. Viimeistään kuunnellessani kahdenkymmenenviiden kehittämistehtävän esittelyä ymmärsin mikä määrä kokemusta, tietoa ja näkemystä tässä joukossa on. Ja hauskaakin meillä on yhdessä ollut. Teimme myös ihan konkreettisen matkan Hollantiin, siitä reissusta jää hyvät muistot.

Olen todella kiitollinen työnantajalleni tämän mahdollistamisesta. Eikä tämä jää tähän. Matka ei ole ohi, vaan jatkuu. Sanomattakin lienee selvää, että hyödynnän oppeja ja innostusta työssäni. Bloggauksiakin on kehittämistehtävän aiheista tulossa. Ja kuten sanottua, tutkimusinto on herännyt, saa nähdä mihin se johtaa. Niinhän sitä sanotaan, että ikuinen opiskelija ei sammaloidu.

Photo by Jeremy Bishop on Unsplash