Happinaamari hukassa

Taas on menty tukka putkella. Johtajalla on usein kokonaistyöaika ja kova into tehdä töitä. Mielekäs työ kannattelee, mutta myös kuluttaa.

Työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät. Jokainen tunti on optimoitava, vapaa-aikaakin suoritettava.

Hanki muutakin elämää.

Kehottaa Anna Munsterhjelm järjestöjohtamista käsittelevässä blogissaan (suositus!). Ettei käy niin, että jäljelle jää vain työminä ja sen kuluessa loppuun – ei mitään.

Muista tehdä kivoja asioita.

Näin ohjeisti työnohjaajani, kun töissä alkoi pitkän raskaamman jakson jälkeen helpottaa. Miten iloiseksi tulinkaan tuosta kehotuksesta: minulla on oikeus tehdä jotain kivaa. Jotain, jossa ei tarvitse suorittaa ja jossa ei ole tavoitteita. Mikä siinä onkin, että tarvitaan joku sanomaan niin?

Laita happinaamari ensin itselle.

No tiedätte kyllä missä näin sanotaan. Tottahan se on. Johtajalla, joka on heikossa hapessa, ei tee mitään. Sellaisesta tyypistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Se sählää, hermoilee ja tekee lyhytnäköisiä päätöksiä, luoden ympärilleen paniikin, luovuttamisen tai pelon ilmapiirin.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Sanon minä ja varmaan moni muukin. Lentokoneiden turvallisuusvideoissa ne happinaamarit putoavat automaattisesti kasvojen eteen, siitä sitten vaan sujautetaan kuminauha niskan taakse. (Tapahtuukohan niin myös tosi tilanteessa? Toivottavasti!)

Mutta kun johtajalta alkaa happi vähentyä, vaarana on kiihdyttää tahtia. Lopulta mennään pelkällä tahdonvoimalla. Siinä tilanteessa ei tule vapaapäivät ja mindfulnessit mieleen.

Luen parhaillaan Maaret Kallion kirjaa Inhimillisiä kohtaamisia. Kirja on vielä kesken, mutta sen olen jo oppinut, että itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä, päinvastoin. Pätee ihan kaikkiin, pätee myös johtajiin. Hyvinvoivan ihmisen seurassa on helpompi olla. Töissä ja kotona.

Photo by Tim Easley on Unsplash