Johtaminen Kirjat

Ihan intona! Innostuksen johtaminen on arkisista asioista huolehtimista

– Tykkään tehdä sitä mitä teen. Silloin se on paljon helpompaa.

Näin kommentoi muusikko Sami Yaffa Yökylässä-ohjelmassa Maria Veitolan kysymykseen siitä, miten hän jaksaa 53-vuotiaana kiertää maailmaa kahden bändin (Michael Monroen yhtyeen sekä ruotsalaisen The Hellacoptersin) matkassa.

Tämä Sami Yaffan toteamus kiteyttää Ihan intona! Miten innostusta johdetaan -kirjan opin. Töitä jaksaa tehdä, kun nauttii siitä mitä tekee. Se, että työstä voi nauttia, ei kuitenkaan ole automaatio, vaan edellyttää niin innostuksen johtamista kuin jokaisen työorganisaation jäsenen panostusta innostuksen rakentamisessa.

Arkisia asioita

Esittelin tässä blogissa aiemmin Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjan Innostus – Myötämanipuloinnin aakkoset. Siinä innostus ymmärretään ominaisuutena, jota voi oppia. Johtajan tehtävä on innostaa muita. Tässä Leading Passion -hankkeen myötä syntyneessä kirjassa näkökulma on erilainen.

Suurin oivallus itselleni oli se, että johtajan ei tarvitse itse säkenöidä innostusta, eikä innostuksen johtaminen ole mitään sankarijohtajuutta, vaan arkisista asioista huolehtimista. Kun työnteon edellytyksen ovat kunnossa, käy niin, että ”They are doin` it for themselves!”

Hyvä kiertämään 

Innostus kumpuaa työntekijöistä itsestään. Johtaja voi olla innostuksen mahdollistaja tai tappaja. Jokaisella meistä on varmasti kokemuksia molemmista.

Innostus mahdollistetaan laittamalla hyvä kiertämään. On kyse työelämän keskeisistä perustarpeista, jotka ovat autonomia, pystyvyys  ja yhteisön tuki. Hyvän kehä mahdollistaa kestävän innostuksen. Sen edellytykset ovat:

  • motivaatio
  • mahdollisuus kehittää työtään
  • yhteisön arvostus

Hyvän kehä rakentuu yksilöllisen innostuksen ymmärtämiselle, asioista avoimesti keskustelemiselle ja positiiviselle yhdessä tekemiselle. Keskeistä on organisaatiokulttuuri, joka luo edellytykset innostukselle. On kyse myös yksilöistä – jokainen työorganisaation jäsen voi antaa panoksensa innostuksen mahdollistamiseen.

Usein ihan pienilläkin konkreettisilla asiolla on suuri merkitys. Varmoja innostuksen tappajia ovat esimerkiksi se, että päivittäin käytettävät tietojärjestelmät eivät toimi, työaika kuluu turhissa kokouksissa, työnkuva on epäselvä, kaikki eivät noudata samoja sääntöjä tai omat ideat eivät tule koskaan kuulluiksi.

Innostuksen johtamisen huoneentaulu 

  1. Ota selvää mikä kutakin työntekijää innostaa.
  2. Huolehdi, että jokainen pääsee kehittämään työtään ja pystyy oppimaan uutta joka päivä.
  3. Tue kokemusta siitä, että jokainen on työyhteisön merkityksellinen jäsen.
  4. Keskustele innostuksesta, työn kehittämisestä ja oppimisesta työyhteisössäsi useilla eri foorumeilla.
  5. Rakenna yheisen kehittämisen ja oppimisen foorumeita osaksi arjen työtä.
  6. Kitke innostuksen tappajat.

Ihmiset ovat erilaisia

Toinen keskeinen oivallus minulle oli se, että innostus näkyy ihmisissä eri tavalla. Siinä missä toinen hihkuu silmät loistaen, voi toisen innostus purkautua hiomalla jotakin hallinnollista tekstiä tuntikausia. Tunnistan ja tunnustan, että ekstroverttina minun on joskus vaikea ymmärtää introvertteja. Olen yrittänyt opetella tilan antamista keskusteluissa myös hiljaisemmille tuntematta pakottavaa tarvetta täyttää tyhjää tilaa omalla höpötyksellä.

Hyvän kirjan tavoin tämäkin jätti monia asioita pohdittavaksi. Minua mietityttää erityisesti se, että vaikka johtajan ei tarvitse säteillä näkyvää innostusta, onko siitä haittaakaan, jos johtaja on silminnähden innostunut ja innostava.

Ja hyvän johtamista käsittelevän kirjan tavoin tämä järjestöjohtamisen lukupiirin ensimmäinen kirja sai minut ennen kaikkea pohtimaan ja kehittämään omaa työtäni johtajana. Kirjassa todetaankin, että innostuksen johtaminen vaatii johtajalta innostusta kehittää johtajuuttaan ja löytää oman työn merkityksellisyys toisten innostumisesta.

Oman elämänsä rokkistara

Sami Yaffan innostus kumpuaa varmaankin halusta tehdä sitä missä on hyvä – ja toisaalta kehittyä koko ajan paremmaksi. Osansa on todennäköisesti myös  järjestelyillä. Kiertäminen on hauskaa,  kun homma sujuu niin, että saa keskittyä olennaiseen.  Tärkeää on tietysti myös se, että mukana on tyyppejä, joiden kanssa on kiva kiertää ja tehdä hommia sekä se, että yleisö tykkää ja myös kertoo sen.

Autonomia, pystyvyys ja yhteisön tuki ovat siis läsnä niin rokkistaran kuin meidän tavallisten toimistopuurtajienkin työssä. Kun niiden edellytyksistä huolehditaan, innostus pysyy yllä.

 

0 comments on “Ihan intona! Innostuksen johtaminen on arkisista asioista huolehtimista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: