Järjestöt

Uskalla heittäytyä – näin järjestät Superpäivän

Simpukan helmi
Simpukan puheenjohtaja Miia Rajamäki ja toiminnanjohtaja Johanna Repo pääsivät yllättämään minut Simpukan helmi -tunnustuksella. Kiitän kunniasta, arvosta tunnustusta suuresti!

Miten ihmeessä saadaan lähes sata ihmistä vapaaehtoisesti viettämään aurinkoinen maaliskuun päivä vanhan teollisuusrakennuksen kellarikerroksessa? Erityisen haastavaa tämän luulisi olevan aihealueen takia: moni vaikenee tahattomasta lapsettomuudesta ja jää mielummin kotiin kuin lähtee vertaisten pariin.

Uskalla heittäytyä! Näin rohkaisi Kaikkien perheiden Suomi -projektin  Anna Moring Simpukan Superpäivän aloituspuheenvuorossaan. Järjestäjät olivat uskaltaneet heittäytyä, samoin kuin rohkeat osallistujatkin. Mikä oli päivän menestysresepti?

Tee isosti!

Superpäivä oli tarkoitettu niin yhdistyksen vapaaehtoisille kuin kaikille tahattomasti lapsettomille. Päivä rakentui yhteisten puheenvuorojen ja rinnakkaisten työpajojen muotoon. Osallistujia kutsuttiin innostumaan, oppimaan, verkostoitumaan, tutustumaan ja viettämään kiva päivä. Työpajoissa käsiteltiin mm. ryhmänohjaamista, stressinhallintaa,  parisuhdetta ja yhteiskunnallista vaikuttamista.

Ilman heittäytymistä ei Superpäivä olisi onnistunut. Tarvittiin myös hyvien ideoiden jalostamista, isosti ajattelemista, kokeilunhalua, motivaatiota ja valtavasti työtä. Superpivän idea oli lainattu Adoptioperheiden vapaaehtoisten Superlauantaista ja jalostettu Simpukalle sopivaksi.

Tiedotus aloitettiin heti kun päivä oli varmistunut. Mahtipontinen nimi ja siitä johdettu hashtag #SimpukanSuperpäivä takasivat kiinnostavuuden ja näkyvyyden. Kaikkia järjestön somekanavia käytettiin ahkerasti ja viestiä toistettiin. Perinteisiäkään viestintätapoja ei unohdettu. Moni taisi ilmoittautua mukaan saatuaan postissa Superpäivän mainoksen tai viimeistään nähtyään ilmoituksen jäsenlehdessä. Some-viestintä jatkui myös tapahtuman ajan.

Järjestölähettiläitä tarvitaan

Sometyöpaja
Sometyöpajassa tietysti sometettiin! Tässä on tekeillä Instagram-video.

Vaikka olen jo vaihtanut työpaikkaa, sain Superpäivässä ohjata sosiaalisen median työpajan. Pohdimme somen mahdollisuuksia lapsettomuustietoisuuden lisäämisessä, vertaistuen ja yhteisöllisyyden toteutumisessa sekä yhdistyksen jäsenhankinnassa.

Jotta järjestön ajama asia leviää, tarvitaan järjestölähettiläitä: rohkeita ihmisiä, jotka käyttävät omia verkostojaan tiedon jakamiseen. Nämä verkostot ulottuvat paljon laajemmalle ja ovat paljon vakuuttavammat kuin minkään järjestön omat somekanavat.

Sellaiseen järjestöön ei voi liittyä, jonka olemassaolosta ei tiedä. Pelkkä tietoisuus ei kuitenkaan riitä, tarvitaan myös suosittelua: parasta mainosta järjestölle on se, että kertoo henkilökohtaisesti olevansa mukana toiminnassa.

Tahattomasta lapsettomuudesta vaietaan usein ja monella on todella korkea kynnys kertoa somessa olevansa lapseton. Työpajassa moni päättikin rohkeasti ”tulla kaapista ulos”. Aivan kuten Anna Moring kehoitti: jos olet itse saanut apua, laita hyvä kiertämään!

Järjestötoimintaa parhaimmillaan

Kohtaamisia, innostumista, iloa, ideoita, yhteisöllisyyttä. Sitä oli Superpäivän anti. Järjestötoiminnan ei tarvitse olla tylsää ja vuodesta toiseen samanlaista. Olen niin ylpeä Simpukan porukoista, jotka saivat päivän aikaan. Ihan mahtavaa tekemisen meininkiä, rohkeutta ja heittäytymistä!

0 comments on “Uskalla heittäytyä – näin järjestät Superpäivän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: