Hyvä paha some

Aiemmin pohdin sosiaalisen median käyttöä työajalla ja työvälineenä. Nyt käännän katseen somen siviilikäyttöön.

Palataan hetkeksi helteiseen heinäkuuhun ja innostavaan SuomiAreenaan. Osallisuuden onni ja ahistus -keskustelussa sosiaalinen media nousi heti ensimetreillä esiin. Paneelissa oli mukana kaksi ministeriä, jotka suhtautuivat someen, lähinnä kai Facebookiin, kriittisesti.

”Elämän siloittelu Facebookissa lisää syrjäytymisen kokemusta. Tulee tunne, että kaikilla muilla menee paremmin kuin itsellä.” sanoi toinen.”Somessa on enimmäkseen bling blingiä ja pintakiiltoa. Ollaan kiinnostuneita vain oman ryhmän ja samanmielisten ajattelusta, joten eletään ihan kuplassa.” jatkoi toinen ministeri. Molemmat muuten totesivat, etteivät oikeastaan somea juurikaan käytä. (Jätän nyt puuttumatta siihen, voiko poliitikko nykypäivänä pysytellä somen ulkopuolella.)

Ei käy kiistäminen, etteivätkö nämä ministerien kuvaamat ilmiöt olisi todellisia. Ne eivät kuitenkaan ole sosiaalisen median koko kuva. On syytä muistaa kolme seikkaa:

• Somessa on kyse välineestä ja kanavista. Emmehän moiti tietokonetta, televisiota tai sanomalehteäkään välineenä, vaan sisältö ja käyttötapa ratkaisevat.
• Somessa tarvitaan medialukutaitoa. Aivan samoin kuin muissakaan viestintävälineissä, somessakaan kaikki ei ole totta tai kuvaa ilmiötä kokonaisvaltaisesti. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikka siltä blogin lukijoista tai Facebook-kavereista saattaa näyttää.
• Somessa voi tehdä valintoja.  Tuskin katsot telkkaristakaan ohjelmaa, josta et pidä. Älä siis seuraa henkilöitä tai tahoja, jotka ärsyttävät tai masentavat.

Sosiaalinen media ennemminkin lisää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja, Kuuntele & keskustele -kirjassakin esitelty Markku Jokinen, on tuonut esiin, että sosiaalisen median kanavat tarjoavat kuulovammaisille mahdollisuuden täysipainoiseen sosiaalisuuteen. Pauliina Mäkelä taas pyysi muistuttamaan, että somen avulla on mahdollista löytää muita samassa tilanteessa olevia vaikka toiselta puolelta maailmaa. Esimerkkinä hän kertoi perheestä, jonka lapsi sairastaa erittäin harvinaista sairautta. Koko maailmassa on vain muutamia tätä sairautta sairastavia, mutta somen kautta on löytynyt toisia perheitä ja he ovat jakaneet tietoa ja kokemuksiaan. Myös adoptoidut ovat etsineet biologisia sukulaisiaan somen avulla.

Tahattomasti lapsettomat tuntevat usein alakuloa, kun Facebook tuntuu olevan täynnä raskaus- ja syntymäilmoituksia ja Instagram-feedi täyttyy ultrakuvista, vauvoista ja lapsista. Lapsiperheen elämä näyttäytyy idyllinä, johon itsellä ei ole pääsyä. Toisaalta somesta löytyy myös vertaistukea: Simpukan Facebook-sivulle ja ryhmiin on muodostunut lapsettomien yhteisö.

Sosiaalinen media tarjoaa siis mahdollisuuden kokea osallisuutta, vaikuttaa asioihin, saada äänensä kuuluviin, muodostaa yhteisöjä, saada ja antaa vertaistukea, löytää ihmisiä ja pitää heihin yhteyttä. Toki somessa on yhteentörmäysten ja väärinymmärrysten vaara, kuten Marko Suomi blogissaan kertoo. Mutta niin on kaikkialla, missä ihmiset ovat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. ”Some on kuin puukko, jota voi käyttää hyvään ja pahaan”, kiteytti Katleena Kortesuo adoptiota ja sosiaalista mediaa käsittelevässä tilaisuudessa. Olennaista ei siis ole väline, vaan miten sitä käyttää.