Lainaa ja jalosta, mutta älä varasta!

Kannatan verkostoitumista ja jakamista. Asioita saa jakaa, mutta niitä ei saa ottaa omiin nimiinsä. Yritän aina kertoa avoimesti, kehen viittaan tai kenen ajatuksien pohjalta rakennan omat päätelmäni. Tähän pyrin luennoidessa, lehtikirjoitusta tehdessä, blogatessa ja päivitäessäni somessa. Kunnia annettakoon niille, joille kunnia kuuluu. Se ei ole itseltä pois, vaan päinvastoin. Kaikkea ei voi tietää, eikä tarvitsekaan. Olennaisempaa on verkostoitua niiden kanssa, jotka tietävät ja osaavat.

Minulle on useamman kerran käynyt niin, että joku käyttää kirjoituksiani mainitsematta lähdettä. Se tuntuu todella oudolta, vähän kuin varastamiselta. Aina on ollut kyseessä  työasia: en siis ole kaivannut oman nimeni esiin tuomista, vaan Simpukka-yhdistyksen mainitsemista. Pienehkölle järjestölle kaikki näkyvyys on tärkeää ja arvokasta.

Räikein tapaus oli joitakin vuosia sitten eräässä isossa ammattilaisseminaarissa. Yksi luennoitsija piti ennen minua puheenvuoron. Hän luki Simpukka-lehteen kirjoittamani artikkelin lähes sanasta sanaan omanaan. Hänellä oli jopa ihan konkreettisesti kyseinen lehti kädessä. Olin häkeltynyt, etenkin, kun minun vuoroni oli puhua seuraavaksi. Kaiken lisäksi olin valmistellut oman esitykseni saman artikkelin pohjalta. Siinäpä putosi sitten esitykseltäni pohja. Tein nopeasti päätöksen, että en lähde omassa osuudessani huomauttamaan aiheesta, vaan vedin lonkalta luennon ihan eri näkökulmasta. Mielestäni auditoriollisen ihmisiä ei tarvinnut, kuulla minun kritisoivan tai nolaavan edellistä puhujaa.

Joillekin voi olla epäselvää milloin tai miten lainataan ja viitataan. Joskus kyseessä voi olla puhdas unohdus. Joskus taas ajatukset sekoittuvat: jostain luettu idea tuntuukin itse keksityltä. Pahinta varastaminen on, jos se tehdään tarkoituksella. Joku voi ajatella vaikuttavansa fiksulta, kun tietää kaikesta kaiken.

En pidä itseäni erityisen suurena ajattelijana. Silti ajatukseni ovat minun. Joitakin ajatuksia, kuten lapsettomuus-käsitteen määrittelyä olen työstänyt vuosia. Tärkeimpänä innoittajanani tässä pohdinnassa on muuten ehdottomasti ollut Väestöliiton Väestötutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch. Lapsettomuuden määrittelmä ei ole vieläkään valmis. Toivon, että mahdollisimman moni lähtee jalostamaan ajatusta: haastamaan, kyseenalaistamaan ja lisäämään. Jalostamalla syntyy uutta ja parempaa ajattelua, ei varastamalla.