Kuka on lapseton?

Olin Ylen aamu-tv:ssä keskustelemassa lapsettomuudesta Väestöliitossa tutkijana työskentevän Anneli Miettisen kanssa. Keskustelu on nähtävissä aamu-tv:n sivuilla.

Keskustelussa pohdimme mm. tahallisen ja vapaaehtoisen lapsettomuuden eroa. Tahaton lapsettomuus on käsitteenä aika epämääräinen, siksipä avaan tässä blogiartikkelissa oman määritelmäni lapsettomuudesta: Mitä on tahaton lapsettomuus? Onko se lääketieteellinen vai sosiaalinen ongelma? Mistä se alkaa ja mihin se päättyy? Kuka on lapseton? Voiko lapsettomalla olla lapsia?

Varoitus: tämä artikkeli on pitkä. Kiireisille ja malttamattomille lukijoille tarjoan johtopäätöksen heti tähän alkuun:

Itse asiassa ei ole merkitystä sillä, onko henkilöllä lapsia vai ei, vaan enemmänkin siitä, onko hänen lapsitoiveensa toteutunut. Lapsettomuus ei ole siis kirjaimellisesti sitä, ettei ole lapsia, vaan sitä, että voimakkaasti kaivattua lasta ei kuulu.

Ja aloitetaanpa sitten alusta:

Tahaton vai vapaaehtoinen lapsettomuus?

Usein puhutaan pelkästään lapsettomuudesta, vaikka itse asiassa tarkoitetaan tahatonta lapsettomuutta. Kaikki eivät suinkaan halua lapsia. Tällöin kyseessä on tahallinen eli vapaaehtoinen lapsettomuus. Lapsettomuuden rinnalla voitaisiin käyttää myös käsitettä child-free, lapsivapaa.

Lapsettomuuden tahallisuuden määritteleminen ei aina ole kovin yksinkertaista: siinä missä joku on jo varhain päättänyt, ettei halua koskaan lapsia ja mahdollisesti varmistanut asian sterilisaatiolla, voi joku toinen huomata hedelmällisen iän loputtua, että lapsia ei nyt sitten tullut hankittua. Tahattomasta lapsettomuudestakin voi ajan myötä tulla tavallaan tahallista: pariskunta saattaa toivoa hartaasti lasta ja ehkäpä käydä hedelmöityshoidoissa, mutta lasta ei kuulu ja he päättävät elää kaksin.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on ilmiönä varsin uusi. Tahattoman lapsettomuuden määritteleminen oli ennen hedelmöityshoitojen laajaa käyttöönottoa helppoa: jos pariskunnalla ei ollut lapsia, kyseessä oli todennäköisesti tahaton lapsettomuus. Vapaaehtoisen lapsettomuuden arvellaan olevan yleistymässä, mutta ilmiö ei ole vielä Suomessa kovin yleinen, kirjoittaa Anneli Miettinen:

Nykytiedon valossa vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa melko harvinaista. Laajojen väestökyselyiden perusteella noin 3-5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa toivovansa 0 lasta.

Pelkkää lääketiedettä?

Jos pariskunta yrittää raskautta vuoden verran siinä onnistumatta, määritellään heidät lääketieteessä lapsettomiksi.Tutkimuksiin lähtemistä suositellaan  vuoden yrittämisen jälkeen.

Suomessa käytetään käsitettä lapsettomuus hedelmättömyyden synonyymina. Oikeastaan täydellisestä hedelmättömyydestä on harvoin kyse. Sen sijaan pitäisi puhua alentuneesta hedelmällisyydestä. Usein alentuneelle hedelmällisyydelle ei löydy yhtä selkeää syytä: syitä voi olla sekä naisessa että miehessä ja yleistä on myös se, että syytä ei löydy.

Maailmalla käytetään käsitettä fertility, hedelmällisyys. Joskus suomen kielessäkin puhutaan fertiliteetistä. Hedelmättömyys ei kuitenkaan meillä Suomessa oikein tunnu istuvan lapsettomuuden synonyymiksi ja itse asiassa silloin kyse onkin lapsettomuutta kapeammasta asiasta.

Tahaton lapsettomuus oli ennen sosiaalinen ongelma, johon oli sosiaaliset ratkaisut, kuten kasvatti- tai adoptiolapsen ottaminen tai ns. yhteiskunnallinen vanhemmuus. Nyt kyseessä on useimmiten lääketieteellinen ongelma, johon ajatellaan olevan lääketieteellinen ratkaisu. Vai onko itse asiassa näin?

Maili Malin esittää väitöstutkimuksessaan, että heikentynyt hedelmällisyys on kliininen ongelma, jonka sosiaalinen vastine on tahaton lapsettomuus. Tahaton lapsettomuus on siis sosiaalinen ongelma, jota hoidetaan lääketieteen keinoin. Lapsettomuuden kipu ei tunnu niinkään fyysisesti vaan suhteessa ympäröivään maailmaan. Lapsettomat kokevat toiseutta suhteessa niihin, jotka saavat lapsia. He saattavat jäädä ystäväpiirinsä ja läheisten tuen ulkopuolelle. He kokevat myös yhteiskunnallista painetta.

Malin toteaa, että tahatonta lapsettomuutta ei voi ratkaista tai parantaa hedelmöityshoidoilla, vaan niillä voidaan ainoastaan kiertää raskaaksi tulemisen lääketieteellisiä esteitä. Tällöin hedelmöityshoidot eivät paranna lapsettomuutta, vaan ainoastaan mahdollistavat vanhemmaksi tulon. Muita vanhemmaksi tulon vaihtoehtoja ovat adoptiovanhemmaksi, sijaisvanhemmaksi tai sosiaaliseksi vanhemmaksi ryhtyminen.

Hedelmöityshoitoihin liittyy kysymys siitä, kuka on potilas. Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt tahattoman lapsettomuuden sairaudeksi, johon pitää halutessaan saada hoitoa. Jos terve pariskunta ei saa raskautta alulle, ovatko he potilaita? Entäpä klinikoilla asioivat sukusolujen lahjoittajat? Toisaalta terveestäkin ihmisestä voi hedelmöityshoitojen mahdollisten komplikaatioiden kuten hyperstimulaation takia tulla sairas ja potilas.

Lapsenkaipuu eli vauvakuume

Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch on tutkinut lapsenkaipuuta, kansankielellä vauvakuumetta. Hän erottaa toisistaan lapsen toivomisen ja lapsenkaipuun. Lapsenkaipuu on hyvin voimakas tunne, jota monet vertaavat luonnonvoimiin. Lapsenkaipuu on yleisempää naisilla, mutta myös miehet kokevat sitä. Lapsenkaipuu ei toki ole edellytys lasten hankkimiselle: monet ovat saaneet lapsia tuntematta sen suurempaa lapsenkaipuuta.

Lapsenkaipuu ei sinänsä ole sama asia kuin tahaton lapsettomuus. Lapsenkaipuu voi johtaa hyvinkin nopeaan lapsen saamiseen, jos lääketieteellisiä tai elämäntilanteeseen liittyviä esteitä tai hidasteita ei ole. Toisaalta lapsenkaipuu ei välttämättä johda raskauden yrittämiseen esimerkiksi elämäntilanteen johdosta, vaan saatetaan vaikka sopia puolison kanssa, että lasta yritetään vasta kahden vuoden päästä.

Mistä tahaton lapsettomuus alkaa? Milloin lapsenkaipuu muuttuu tahattomaksi lapsettomuudeksi? Ehkäpä silloin, kun raskauden alkamista yritetään, mutta se ei onnistu. Toisaalta raskaus voi alkaa jo seuraavassa kuussa, joten on vaikea sanoa, koska pitäisi myöntää lapsettomuusongelman olemassaolo. Joskus taas lähtökohta on se, että biologisten faktojen vuoksi on alusta asti selvää, että ilman hedelmöityshoitoja ei voi saada lasta (esimerkiksi sinkuilla tai naisparilla). Tällöin pelkkä hedelmöityshoitoihin hakeutuminen ei välttämättä saa aikaan kokemusta lapsettomuudesta, vaan tämä tulee esiin silloin, jos lasta ei hoidoista huolimatta kuulu.

Toisaalta tahatonta lapsettomuutta voi kokea, vaikka ei koskaan tekisi mitään konkreettista lapsen saamiseksi (esimerkiksi sinkut, jotka eivät mene hedelmöityshoitoihin). Lapsettomuus johtuukin hyvin monella nimenomaan olosuhteista, yleisimmin sopivan puolison puutteesta.

Milloin lapsettomuus päättyy?

Moni lapseton toivoo, että raskaus alkaisi ja saisi unohtaa koko lapsettomuuden, pyyhkiä tämän raskaan ajanjakson pois elämästään. Simpukka-yhdistyksessä käytetään käsitettä lapsellinen lapseton. Tämä hämmentää monia: eikö lapsettomuus lopukaan siihen, että perheeseen syntyy tai tulee lapsi? Miten voi sanoa olevansa yhä lapseton, vaikka onkin saanut lapsen tai lapsia?

Tahattoman lapsettomuuden kokemus vaikuttaa useimmilla koko loppuelämään niin tunteen kuin elämänsuunnittelun tasollakin. Lapsettomuudella voi olla positiivisiakin vaikutuksia: osaa todella arvostaa pitkään toivomaansa lasta ja on saanut kokemuksia elämänkriiseistä selviämisestä. Tahaton lapsettomuus vaikuttaa yleensä aina myös tulevaisuuteen: voimmeko saada lisää lapsia niin toivoessamme? Onko varaa lähteä uusiin hedelmöityshoitoihin? Olenko valmis odottamaan toista adoptiolasta useita vuosia?

Lapsellisilla lapsettomillakin voi olla monenlaisia elämäntilanteita. Uusperheessä saattaa toisella tai molemmilla olla lapsia, mutta kaivattua yhteistä lasta ei kuulu. Kyseessä voi olla myös sekundaarinen lapsettomuus: ensimmäinen lapsi on saanut alkunsa helposti, mutta lisää lapsia ei kuulu.

Johtopäätös

Lapsettomuus voi johtua monista eri syistä: hedelmällisyyshäiriöstä tai vaikka elämäntilanteesta, kuten sopivan puolison puutteesta. Kyseessä on siis Rotkirchin kuvaaman voimakkaan lapsenkaipuun toteutumattomuus. Tällöin näkökulma on aina subjektiivinen. Lapsenkaipuu voi olla aktiivinen (yritetään raskautta) tai passiivinen (ei yritystä), ja se voi sijoittua menneisyyteen (eletään kaksin, mutta lapsitoiveen toteutumattomuus vaikuttaa elämään) tai tulevaisuuteen (nykyiseen elämäntilanteeseen ei sovi lasten hankinta).

Tahattomassa lapsettomuudessa on siis ennen kaikkea kyse kokemuksesta, ei elämäntilanteesta tai siitä, onko lapsia vai ei.

Teksti perustuu Simpukka-lehdessä 1/2011 julkaistuun artikkeliini.

Lähteitä:

Malin, Maili: Biovalta, toiseus ja naisten toimijuus hedelmöityshoidoissa. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 2006.

Miettinen, Anneli ja Rotkirch, Anna: Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan esteet ja toiveet. Perhebarometri 2008, Väestöntutkimuslaitos.

Miettinen, Anneli: Voluntary or Involuntary Childlessness? Finnish Yearbook of Population Research 2010, Väestöntutkimuslaitos.

Rotkirch, Anna: ”All that she wants is a(nother) baby”? Longing for children as a fertility incentive of growing importance. Journal of Evolutionary Psychology 5(1–4):89–104, 2007.