Johtaminen

Uudistumista johtamassa

Sote-emba -opinnoissa oli tällä kertaa aiheena Uudistuminen asiantuntijaorganisaatiossa. Pääkouluttajana toimi innostava Paula Kirjavainen.

Käyttökelpoiset konseptit

Saimme ennakkolukemistoksi useita artikkeleita. Hyvästä paras -kirjan kirjoittanut Jim Collins on ryhmineen tutkinut vuosikymmenten ajan tuhansia yrityksiä kaupalliselta ja sosiaaliselta sektorilta rakentaen niiden pohjalta 16 konseptia, joista seuraavat kolme puhuttelivat minua erityisesti.

Bussilasti: Tärkeintä on, että bussissa on oikeat henkilöt oikeilla paikoilla. Vasta sitten kannattaa miettiä mihin ollaan matkalla. Hyvällä visiolla ei tee mitään, jos sitä toteuttamassa ei ole oikeanlaisia ihmisiä.

Vauhtipyörä: Muutokset tapahtuvat vähitellen. Pitää vaan alkaa tehdä oikeita asioita. Vauhtipyörä kyllä käynnistyy ja vauhti kiihtyy.

20 mailin marssi: Sitkeys ja suunnitelmallisuus kunniaan! Päämäärä saavutetaan tasaisella, kurinalaisella työllä. Vaikeinakin aikoina pitää jaksaa taivaltaa, ei pelkästään auringon paistaessa.

Uudistuminen vai muutos?

Otsikossa puhutaan tarkoituksella uudistumisesta eikä muutoksesta. Muutokseen liitetään sanana helposti negatiivinen sävy. Muutos on rajatun ajan kestävä prosessi, jossa jokin saa toisen muodon. Uudistuminen sen sijaan on jatkuva prosessi, joka sisältää pieniä ja suuria muutoksia, asioiden näkemistä ja tekemistä uudella tavalla sekä etenkin oppimista.

”Onko kaiken aina pakko muuttuaaaaaaaa?” kysyi sketsihahmo Aina Inkeri Ankeinen TV-sarja Putouksessa. Samaa kysyy moni työpaikalla. Väitöstutkimuksen mukaan perinteisesti ymmärrettyä muutosvastarintaa ei ole olemassa. Kyseessä on usein ihan tarpeellinen kyseenalaistaminen ja kritiikki. Keskustelimme aiheesta todeten, että oikeastaan kyseessä muutoshuoli.

Ja mitä tulee muutosten välttämättömyyteen, oma näkemykseni on, että kaiken ei todellakaan tarvitse muuttua, mutta kaikki pitää kyseenalaistaa ja pystyä perustelemaan. Miksi teemme tätä? Teemmekö tätä oikeista syistä ja oikeilla tavoilla?

Kirjavainen ja Laakso-Manninen ilmaisevat asian näin: ”Muutos ei ole jatkuvaa uuden etsimistä, vaan kyky nähdä organisaation osaamisydin ja arvopohja muuttuvassa valossa.” Kestävä uudistuminen ei ala visiosta vaan identiteetistä. Pitää tietää keitä olemme ja mitkä ovat meidän vahvuutemme – kivijalka jolla seisomme. Tähän liittyen kannattaa tutustua Collinsin Siili-konseptiin.

Miten uudistuminen tapahtuu

Collinsin konseptien lisäksi minuun teki erityisen vaikutuksen lipunkantaja-malli. Se lähtee ajatuksesta, että muutos lähtee keskeltä. Apuna toimivat salaiset sankarit.

Lipunkantajamalli

Lipunkantaja-mallissa yhdistyy kaksi ideaa: sosiaalisia verkostoja pitkin leviävä muutos ja kokeilujen kautta etenevä jatkuva kehittäminen. Muutoshuolta kokevienkin on helpompi lähteä tekemään uusia asioita tai käyttämään uusia työtapoja, kun on ensin läheltä seurannut työkaverin toimintaa.

Uudistumisen johtaminen

Mutta mihin uudistumisessa tarvitaan johtajaa ja johtamista? Johtajan vastuulla on aina kokonaiskuva, tapahtui mitä tahansa. Johdon pitää pystyä perustelemaan, miksi asioita tehdään. Kyseessä on tavallaan sisäinen myyntityö.

Jotta henkilökunta ”ostaa” vision ja hyväksyy uudistumisen välttämättömyyden, nousevat viestintä ja dialogi merkittävään rooliin. Tärkeää on koko prosessin läpinäkyvyys: missä menemme nyt, mihin olemme matkalla. Viestinnässä voi käyttää kevyempiäkin keinoja hyödyntäen vaikkapa sosiaalista mediaa ja bloggaamista. Olennaista on myös henkilöstökuuntelu, siihen löytyy monenlaisia työkalujakin.

Pienenä loppukevennyksenä haluan jakaa hyväksi havaitsemani palautteen antamisen epäsuoran muodon, joka sopii meille – ei niin välittömille – satakuntalaisillekin. Kyseessä on selän takana kehuminen. Suora palaute on tärkeää, mutta miten hyvältä tuntuukaan, kun kuulee itseään kehuttaneen muille!

Ja vielä toinen loppukevennys, jonka tarjoaa Talouselämä kolumnissaan: Pysyvää työelämässä on vain muutos, tilapäisjärjestely ja neuvotteluhuoneen kadonnut datakaapeli. Näiden kauneudesta kannattaa oppia nauttimaan.

Kiitos vielä Paula Kirjavaiselle erittäin mielenkiintoisesta lähijaksosta ja avusta tämän bloggauksen valmistelussa.

2 comments on “Uudistumista johtamassa

  1. Paula Kirjavainen

    Kiitos, Anne, 😊erinomaisesti koottu ensimmäisen päivän teemat!

    Paula Kirjavainen Oy
    +358-40-8242148

    Lähetetty iPhonesta

    • Kiitos sinulle! Minulla on tapana tehdä opitusta kiteytys tänne blogiin muistiinpanoiksi itselleni ja toki toivon, että näistä kirjoituksista olisi hyötyä muillekin. Olen jo monelle kertonut koulutuspäivien aikana tulleista oivalluksista.

      Myös toisen päivän teemojen pohjalta on hautumassa parikin blogiaihiota. Ja saapa nähdä millaisia ajatuksia herättää saamamme välitehtävä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: