Näe minut

Kato mua, kato mua, kato mua, huusi Matti Pikkuvanhanen Putouksessa. Hokema tuli mieleen, kun Linkedinin feedissä kaksi perättäistä päivitystä käsitteli huomioimisen merkitystä. Toisessa kerrottiin, miten työkaveri huudahti työreissulta palanneelle kaivanneensa häntä. Toisessa taas ystävä oli kannustanut näkemään itsensä oikeassa valossa – hienona, ainutlaatuisena ja osaavana.

Sketsihahmon hokema on tuttu lasten vanhemmille ja kenelle tahansa lasten kanssa aikaa viettäville. Jos lasta ei huomioida, tuloksena on usein huomion hakeminen kyseenalaisin keinoin – yhä kovempi huuto tai luovuttaminen ja vetäytyminen.

Me aikuiset emme kehtaa ääneen huomiota kerjätä, mutta nähdyksi tulemisen tarve ei ole kadonnut meistä mihinkään. Työpaikalla näkymättömyyden seurauksena on usein motivaation hiipuminen ja tekemisen määrän ja tason lasku. Mitäpä sitä turhaan yrittämään, kun kukaan ei huomaa, kun kiitosta ei kuitenkaan saa.

”Keitit hyvät perunat, halataan!” vitsaili Big Brother -kilpailija Perttu vuosia sitten. Samaa asennetta voisi kyllä viedä työpaikallekin: huomioimista ja kiittämistä. Ihan pienistäkin asioista, ei vain suoritteista, joista normaalisti on totuttu antamaan palautetta. Olemassaolostakin voi kiittää – kiitos että olet.

Muiden huomioiminen on tarpeellista kaikille työyhteisön jäsenille, mutta erityisesti johtajille ja esimiehille. Heidän jos kenen tulee osoittaa arvostavansa työntekijöitä. Parasta on, kun inhimillisistä kohtaamisista – kiittämisestä ja huomioimisesta – tulee osa työpaikan luontevaa toimintakulttuuria.

Tietysti tämä pätee myös muualla kuin töissä. Rinnalle asettuminen ja vilpitön välittäminen ovat inhimillisiä ja keskeisiä ihmissuhdetaitoja, kirjoittaa Maaret Kallio. ”Hienoinkaan laite ei voi korvat toista ihmistä.”

***

Ja pienellä aasinsillalla saadaan mukaan ujutettua myös tällä viikolla levynjulkaisukeikkojaan viettävän suosikkibändini Atomirotan biisi.