Mitä on yksinäisyys?

Yksinäisyydestä puhutaan paljon. Viime syksynä SOSTE-risteilyn avajaistilaisuudessa ministeri Laura Räty nosti esiin yksinäisyyden. Tänä keväänä yksinäisyyteen syvennyttiin tarkemmin hänen koolle kutsumassaan yksinäisyysfoorumissa. Paikalla oli niin  tutkijoita, järjestöväkeä kuin julkisen sektorin edustajiakin.

Hain foorumista ideoita siihen, mitä järjestöt voisivat tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi. Toisaalta halusin ymmärtää, mistä yksinäisyydessä oikein on kyse. Jotta keinoja yksinäisyyden poistamiseen voidaan pohtia, pitää ensin olla selvillä mistä puhutaan, kun puhutaan yksinäisyydestä. Avautuisiko yksinäisyyden ydin vastakohtien kautta?

Yksin – yhdessä

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, ettei ole ketään muita. Tällöin sen vastakohta voisi olla yhdessä. Mutta yksin elävä ei ole välttämättä yksinäinen. Ja parisuhteessa voi kokea olevansa yksinäinen (tätä ilmenee kuulemma 20 prosentilla parisuhteessa olevista).

Entäpä jos ohjataan kaksi yksinäistä löytämään toisensa: yksinäisyys katoaa. Mutta eihän se niin toimi. ”Kaksi yksinäistä ei viihdy yhdessä. Pitäisi tuoda eri ryhmien ihmisiä yhteiseen toimintaan” toteaa Sakari Kainulainen Hesarin pysäyttävässä yksinäisyyttä käsittelevässä artikkelissa.

Yksinäisyys – yhteisöllisyys

Yksinäisyydessä on kyse muustakin, kuin toisen ihmisen läsnäolosta. Siinä on kyse kuulumisesta johonkin. Yksinäisyyden vastakohta voisi tällöin olla yhteisöllisyys. Kyseessä voi olla lähiyhteisö, työyhteisö, hengellinen yhteisö tai vaikka samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien yhteisö.

Yhteisöllisyyttä voi mielestäni kokea myös sosiaalisessa mediassa. Somen yhteisöllisyys tosin herätti foorumissa kysymyksiä ja epäilyksiä. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin toisessa bloggauksessa.

Hukassa – eheä minäkuva

Yksinäinen voi olla myös oman pään sisällä. Ulospäin elämä saattaa näyttää täydelliseltä, mutta silti tuntuu tyhjältä. Ei ehkä tiedä kuka oikein on tai kokee olevansa ihan erilainen kuin muut. Silloin yksinäisyyden vastakohta voisi olla itsensä löytäminen tai eheys.

Joskus sisäinen yksinäisyys johtuu elämäntilanteen muutoksesta, jonka takia koko identiteetti pitää etsiä uudelleen. Näin voi käydä vaikka työn menettämisen, ulkomaille muuton tai sairastumisen johdosta. Raskaus ja pienen lapsen vanhemmuus voivat myös johtaa yksinäisyyteen.

Syrjäytyminen – osallisuus

Yksinäisyys on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun vasta viime vuosien aikana. Aiemmin puhuttiin paljon syrjäytymisestä, jonka vastakohta voisi olla osallisuus.

Mutta onko syrjäytynyt välttämättä yksinäinen? Syrjäytynyt voi kuulua vahvasti johonkin yhteisöön. Hän on ehkä osaton suhteessa yhteiskuntaan, mutta hyvin vahvasti osallinen omassa yhteisössään.

Hyödyttömyys – merkityksellisyys

Yksinäisyydessä on kyse kokemuksesta: tunnen itseni yksinäiseksi. Jos kuolen, huomaako kukaan, kaipaako kukaan? Olenko merkityksellinen kenellekään? Pahimmillaan kokemus alkaa jo lapsena: edes omat vanhemmat eivät välitä tai huomioi.

Yksinäisyyttä ja hyödyttömyyttä voi kokea suhteessa yhteiskuntaan. Mikä on tehtäväni tässä yhteiskunnassa?  Kysymys voi aktivoitua vaikkapa työttömyyden tai tahattoman lapsettomuuden takia. Jos minulla ei ole lapsia, mitä minusta jää, kun kuolen? Mikä oli minun tehtäväni, minun merkitykseni?

Yksinäisyys on yhä arvoitus

Kuten Hesarin artikkelin otsikossakin todetaan, yksinäisyys on yhä arvoitus tutkijoillekin. Yksinäisyydessä on kyse tunteesta ja kokemuksesta, mutta ei pelkästään.

Ihminen haluaa olla tärkeä, merkityksellinen ja hyödyllinen niin lapsuuden perheessä, koulussa, työpailla, parisuhteessa, ystävien kesken, lähiyhteisössä kuin yhteiskunnassakin. On asioita, joihin voi itse vaikuttaa, mutta yhteiskunnassamme on paljon yksinäisyyttä lisääviä rakenteita ja tapoja.

Voisiko järjestöillä olla ratkaisu yksinäisyyteen? Auttaisiko vapaaehtoistoiminta? Se olkoon seuraavan bloggauksen aihe.