Vapaata kansalaisaktiivisuutta vai järjestömuotoista vapaaehtoistoimintaa?

Tästä avauksesta virisi Twitterissä mielenkiintoinen keskustelu. Mieleeni palautui  Hesarin artikkeli, jossa kaupunkiaktiivi ja pappi Marjaana Toiviainen luonnehtii suhdettaan järjestötoimintaa näin:

”En osaa toimia yhdistyksissä. Yhdistyksen idea tuntuu usein olevan se, kuka valitaan hallitukseen, kuka on sihteeri ja missä ovat pöytäkirjat. Oloni on yhdistyksen kokouksessa kuin Kummeli-sketsissä.”

Artikkelin luettuani aluksi vähän suutahdin: eihän se nyt noin ole. Mitä siitä tulisi, jos järjestöissä kuka vaan voisi tehdä mitä vaan eikä esimerkiksi talousasiosta huolehdittaisi! Sitten muistin miten hämmentynyt olin aloittaessani ensimmäisessä järjestötyöpaikassani ylioppilaskunnassa. Ihmettelin, miten nuoret ihmiset voivat suhtautua kokoustamiseen, työryhmiin ja lausuntoihin niin tosisssaan. Hämennys kasvoi entisestään SYL:n liittokokouksessa, jossa kinasteltiin pitkään ja kiihkeästi pilkujen paikoista.

Vaikka ylioppilaskuntatoiminnassa oltiin ehkä joskus kiinnostuneempia toimintasuunitelman kirjallisesti muotoilusta kuin itse toiminnan toteutumisesta, tehtiin ja tehdään siellä erittäin paljon laadukasta työtä opiskelijoiden parhaaksi. Sittemmin olen järjestöjen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana työskennellessäni oppinut, että myös sitä virallisempaa osuutta tarvitaan. Yhdistyslain mukaan yhdistyksellä on oltava hallitus, joka huolehti, että yhdistys toimii niin kuin on sovittu ja että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Kertaluonteiset hauskat tempaukset kuten Ravintolapäivä, Siivouspäivä tai pop-up auttaminen ovat suosiossa. Vapaa kansalaisaktiivisuus kiehtoo monia, sillä se tarjoaa nopean ja helpon tavan toimia ilman sitoutumista. ”Perinteisissä vapaaehtoishommissa täytyy usein käydä kolme kurssia, ja sitten saa luvan kaataa kahvia.”, huomauttaa Toiviainen. Ja olenhan minäkin blogannut vapaaehtoistoiminnan kadotetusta vapaudesta.

Toisaalta sitoutumista ja koulutustakin tarvitaan. Jos esimerkiksi haluaa toimia vaikeassa elämäntilanteessa olevan tukihenkilönä, on siihen hyvä saada koulutus. Ja jos jotain sattuu tai omat voimat uupuvat, pitää olla myös tukea tarjolla. Kaikki vapaaehtoistoiminta ei myöskään ole ilmaista, vaan voi syntyä tila-, tarjoilu- tai vaikka matkakuluja. Järjestöt tarjoavat koulutusta, apua ja taloudellista tukea.

Koska järjestötoiminta on lähellä sydäntäni, en voi olla tuomatta esiin järjestömuotoisen vapaaehtoistoiminnan etuja, joita käyn läpi myös vapaaehtoistoimijoiden motiiveja käsittelevässä gradussani. Kun yhdistys huolehtii toiminnan rakenteista, vapaaehtoiset pääsevät osallistumaan toiminnan kehittämiseen. Vapaaehtoistyöstä väitöskirjan tehneen Ari Marjovuon mukaan suunnitelmallisuus ja selkeä rakenne ovat järjestömuotoisen vapaaehtoistoiminnan ydin, sillä ilman suunnitelmallisuutta vapaaehtoistoiminta on irrallisia ja spontaaneja tekoja. Suunnitelmallisuus mahdollistaa sen, että jokainen vapaaehtoistoimija on osa suurta kokonaisuutta ja saa omalla panoksellaan aikaan suuria muutoksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Myös vapaaehtoistoimintaa pitkään tutkinut professori Anne Birgitta Pessi muistuttaa, että vapaaehtoistoiminnassa merkittävien pienten tekojen kautta luodaan suurempia vaikutuksia. Organisoimaton vapaaehtoistoiminta voi olla suurta yhdelle henkilölle, mutta osana isompaa kuviota yksittäisenkin henkilön vapaaehtoistoiminnalla voi olla moninkertainen vaikutus. Eivät ne toimintasuunnitelmat, koulutukset ja kokoukset ihan turhia ole.

Järjestöjen organisoiman vapaapaehtoistoimman ei kuitenkaan tarvitse olla erillään vapaasta kansalaisvaikuttamisesta, vaan molempia tarvitaan. Järjestöillä on vielä paljon opittavaa siinä, miten nämä kaksi yhdistetään, eli miten järjestöt voivat tarjota vapaan kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksia.