Innostus – Myötämanipuloinnin aakkoset

Tuli taas vähän innostuttua! Siltä varalta, että et jaksa lukea postausta loppuun saakka, kerron jo heti alkuun, että tämä Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjoittama, Talentumin julkaisema opus kannattaa lukea, jos haluat oppia a) innostumaan, b) innostamaan muita, c) ymmärtämään omaa ja kanssaihmisten käyttäytymistä.

Minä luin kirjan esimies- ja johtamisnäkökulmasta: miten pystyn innostamaan työyhteisön jäseniä – niin työntekijöitä kuin vapaaehtoistoimijoitakin – entistä parempiin ja ennen kaikkea antoisampiin suorituksiin. Tähän kirja antaa hyvät  ja vähän yllättävätkin välineet (mm. nojautuen jopa  John Gottmanin pariskuntien vuorovaikututusta käsitteleviin tutkimuksiin).

Kirjassa on kolme osaa:

• Innostuminen
• Innostaminen
• Innostava kulttuuri

Olin odottanut kirjan julkaisua, joten tartuin niteeseen innolla. Alkuosassa on paljon tutkimuksiin perustuvaa tietoa ihmisen käyttäytymisestä. Innostuksen synnyn pohtiminen on hyvin perusteellista, apuna käytetään mm. kaikille adoptiovanhemmille (ja miksei muillekin kasvattajille) tuttua kiintymyssuhdeteoriaa. Mukana on myös harjoituksia, joiden avulla innostuksen voi saada syttymään.

Pakko myöntää, että kirjan ensimmäisessä osassa oma innostukseni uhkasi hiipua. Tämä johtuu varmaankin siitä, että innostuminen on minulle helppoa. Ongelmani on pikemminkin innostuksen jääminen päälle. Siitäkin kirjassa on varoittavia esimerkkejä, vähemmän kuitenkaan vinkkejä miten sitä voi estää. Oma keinoni on urheilu, nostan rautaa ilmaan. Kirjan kaksi jälkimmäistä osaa palkitsivat onneksi (kohtuuttomankin) suuret odotukseni.

Joskus kuulee sanottavan, että innostus on hetkellistä ja hiipuu nopeasti. Toki voi näin ollakin, mutta ainakin minä saan innostuksesta niin paljon energiaa, että se kantaa asioiden loppuunsaattamiseen saakka. Innostusenergia kannattaa kuitenkin käyttää hyväksi ja tarttua toimeen heti. Ja toisaalta, tarvitseeko kaikkia asioita painaa tahdon voimalla vuodesta toiseen?

Usein organisaatioiden virhe ei ole se, että ne tekevät vääriä asioita, vaan se, että ne tekevät oikeita asioita liian kauan.

Pelkkä innostuminen ei riitä. Silloin on vaarana, että tehdään vääriä asioita. Innostujien kanssa on antoisaa työskennellä ja ideoijat voivat haastaa toisiaan. Työyhteisössä johtaja on kuitenkin lopulta vastuussa siitä, mikä suunta valitaan. Kirjan mukaan (työ-)yhteisössä ja oman pään sisällä tarvitaan monia rooleja:

• Aloittaja
• Epäilijä
• Cheerleader
• Toteuttaja
• Yhdistäjä
• Mentori

Sen sijaan ankeuttaja, varas, toistaja ja peesaaja ovat innostuksen syöjiä ja latistajia. Ja ketään ei voi pakottaa innostumaan. Innostus vaatii paljon rohkeutta. Kirjassa haastatellun vaatturimestarin ja tv-tähden Arman Alizadin sanoin:

Innostuksen tappaa parhaiten epäusko. Jos uskot, mahdotonkin muuttuu vain vaikeaksi.

Innostavasta esimiestyöstä on maassamme vajetta. Tämä on ollut yksi motiivi kirjan kirjoittamiseenkin. Suomessa ei innostusta aina suvaita. Erityisesti johtamisessa on tapana pysyä asialinjalla, tämän todistaa kirjassa esitelty tutkimuskin. ”Ei sotketa nyt tunteita tähän.”  Harmillista, sillä innostamalla ja paremmalla tunnejohtamisella voitaisiin lisätä paitsi työn iloa myös tuottavuutta.

Kuka voi innostaa toisia? Onko innostaminen sisäsyntyistä? Näin sanoo kirjassa muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta:

Jokaisella on mahdollisuus olla hapentuoja. Ei ole geneettistä, että jollain olisi yhteyttämisen mahdollistava geeni. Asenne ja pohjavire ratkaisevat. Eli ajatteleeko, että kaikki on perseestä vai olisiko se uusi juttu kokeilemisen arvoista.

Innostusta käsitellään kirjassa monipuolisesti: mukaan liitetään niin hyvä elämä, ajattelutaidot kuin työskentelytavatkin. Paljon asiaa pohdittavaksi. Etätyöstä olen kirjoittajien – jotka omien sanojensa mukaan eivät kuulu etätyön apostoleihin – kanssa eri mieltä. On totta, että ryhmätyö ja vuorovaikutus synnyttävät innostusta. Viimeistään Työkirjan luettuani olen vakuuttunut etätyön eduista. Yhdessä tekemisen lisäksi tarvitaan aikaa, jolloin saa rauhassa ajatella. Usein tämä onnistuu parhaiten jossain muualla kuin omassa työpisteessä.

Kirjassa esitellään innostavia henkilöitä. He ovat kaikki miehiä. Kysyin Pauli Aalto-Setälältä syytä tähän.

Kysyin myös keitä naisia Aalto-Setälä itse pitää innostavina.

Minua innostavat ainakin innostusta säteilevä teologi, professori ja vapaaehtoistoiminnan tutkija Anne Birgitta Pessi, entinen pomoni, periksiantamaton ja aina positiivinen Satu Taiveaho sekä kollegoista vaikkapa Aivovammaliiton musikaalinen, itsensä likoon laittava ja hillittömän hauska Sirkku Lindstam.

Ps. Sain Talentumilta arvostelukappaleen lisäksi vielä toisenkin niteen. Annan sen jollekin kollegalleni tuomaan innostusta alkuvuoden kiireisiin.