Työkirja – Työelämän vallankumouksen perusteet

Arvatkaapa, mitä oli Hesarin mielipidesivujen viime vuoden suosituin sana? Se oli työ. Ei ihme, sillä työ on keskeinen osa elämää. Työelämä muuttuu, se lienee kaikille selvää. Kohta saamme ehkä keksiä työmme itse. Teemme yhä enemmän tietotyötä, mutta olemmeko koskaan miettineet, miten sitä voi ja kannattaa tehdä?

Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio ovat tarttuneet aiheeseen ja koonneet työelämän vallankumouksen perusteet Työkirjaksi. Kirja lähtee oivalluksesta, että teemme työtä yhä samaan tapaan kuin aiemmin. Nykyinen ajatus- ja toimistotyö on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mihin on totuttu maatalousyhteiskunnassa tai tehtaan liukuhihnalla. Teemme uudenlaista työtä vanhoin opein. Monet uupuvat työssä: kiire on jatkuva, mutta samaan aikaan tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Työtä ei pysty hallitsemaan, asioita tulee vain jostain.

Työkirjan mukaan tarvitsemme kolme vallankumousta:

Tehdastyöstä ajatustyöhön
Ajan mittaamisesta aikaansaamiseen
Ulkoisesta johtamisesta sisäiseen johtamiseen

Työkirjassa kyseenalaistetaan jako työelämään ja ”muuhun elämään”. Kun teemme luovaa ajatustyötä, aivomme eivät pysty erottelemaan sitä, milloin olemme töissä ja milloin vapaalla. Usein parhaat ideat tulevat varsinaisen työajan ja työpaikan ulkopuolella. Onkin turha yrittää olla ajattelematta työtä tai erotella tekemättömät työ- ja kotiasiat. Jos pidät kotona työtunnin, pidä myös töissä kotitunti. Yksi vaihtoehto on jakaa työpäivä osiin. En ole koskaan ollut kahdeksasta neljään -tyyppi (tai kirjan ilmaisua käyttääkseni 925). Työkirjan lukemisen jälkeen uskallan entistä rohkeammin tehdä töitä silloin kun se on järkevää ja minulle luontaista.

Ajattelemme, että oikeaa työtä on vain se, jota teemme toimistossa omassa työpisteessämme. Minä ainakin pysyn poissa työpisteeltä silloin, kun pitää tehdä jotain luovaa: ideoida, kirjoittaa artikkeleita tai vaikkapa lukea. Parhaat lehtijuttuni olen kirjoittanut kotona ja esimerkiksi Simpukan strategia-asiakirja on syntynyt lempikahvilassani. Myös junamatkat ovat usein tuotteliaita ajatustyön kannalta. Toki toimistolla olemista – juoksevien asioiden hoitamista ja sosiaalista yhdessä tekemistä – tarvitaan myös. Onkin syytä muistaa, että ajatustyön tehokkuutta ei mitata työpisteellä istutun ajan mukaan, vaan olennaista on se, mitä saadaan aikaan.

Kirjan kääntöpuoli sisältää Harjoituskirjan, jossa on konkreettisia ideoita ja harjoituksia. Osa on melko raflaaviakin. Joitakin, kuten urheilua kesken työpäivän toteutan jo nyt säännöllisesti. Superpower-analyysia aion testata seuraavassa hallituksen kokouksessa. Työviikon suunnittelussa olen ottanut käyttöön 1234-portaat. Keksin myös harjoituskirjan innoittamana yhden uuden idean: hankin työyhteisömme jäsenille Työkirjan pokkariversion ja kehoitan käyttämään yhden työpäivän kirjan lukemiseen (ja tietysti jossain muualla kuin toimistolla).

Työkirja tarjoaa hyvin perusteltuja, riittävän konkreettisia ehdotuksia työelämän uudistamiseen. Kirja innosti minua ihan valtavasti, sain lukemattomia oivalluksia. Tosin Inbox Zero -ihanne ei edellenkään minuun uppoa, onneksi se mainittiin vain kerran tai kaksi. Ja kirjassa ideana onkin nimenomaan poimia ne ideat, jotka omaan työhön ja ajatteluun sopivat.

Työkirjan opit sopivat monenlaiseen toimistotyöhön. Vaikka uskon, että järjestöjohtajien pitäisi nykyistä useammin katsoa laatikon ulkopuolelle mm. hakemalla ideoita ja osaamista bisnespuolelta, niin silti liikemaailmaan sijoittuvat oppaat toimivat usein aika huonosti järjestöpuolella. Hyvän tekeminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat kuitenkin aika kaukana kovasta tuloksen tekemisestä (vaikka toki lähentymistä on molemmin puolin tapahtunut). Työkirjaa pystyy kuka tahansa toimistotyötä tekevä soveltamaan. Siitä löytää varmasti ideoita oli oma työpaikka sitten järjestössä, yrityksessä tai julkisella puolella. Kirja toimii niin esimiehille kuin alaisillekin, työskentelevät he sitten minkä kokoisessa työyhteisössä tahansa.

Työkirja toimii myös hyvän kirjoittamisen oppaana: niin kannustavasti, selkeästi ja mielenkiintoisesti se on toteutettu. Käsikirjana se myös kannustaa palaamaan aiheeseen uudestaan ja uudestaan. Mikäpä sen parempaa – toistoa ja kertausta tässä tarvitaan, kun yritetään oppia uusia työtapoja. Kirjassa siteeratun Goethen sanoin:

Kaikki on vaikeaa, kunnes se on helppoa.

Mutta onko maailma valmis työelämän vallankumoukseen? Ehkä ei, sillä tiellä on vielä monia haasteita (joku voisi toki niitä esteiksikin kutsua). Esimerkiksi työaikalaki ohjaa kellokortti-tyyppiseen työtapaan: miten työaikakirjanpitoon kirjataan työpäivä, joka tehdään osissa ja eri paikoissa?

Toinen iso haaste on itsensä johtamisessa. Paljon puhutaan esimiestaidoista, mutta alaistaitoja olisi myös syytä kehittää. Jokainen on vastuussa työyhteisöstään ja omasta työstään. Vastuunotolla (ja Työkirjan opeilla) päästään parhaimmillaan Anna Heinosen kuvailemaan tilanteeseen: