Case Brother Christmas – mitä järjestöt voivat oppia?

”Facebookissa monet ihmiset kertovat haluavansa lahjoittaa Brother Christmasille, koska he uskovat, että raha menee nopeasti suoraan perille eikä uppoa hallintokuluihin, niin kuin ehkä kävisi isojen avustusjärjestöjen kanssa.” Tämä on katkelma Hesarin Brother Christmasia käsittelevästä jutusta.

Hesarissa nostettiin esiin mahdolliset talousepäselvyydet, mutta en puutu nyt niihin, vaan käsittelen ilmiötä, sen ympärillä vellonutta keskustelua ja järjestöihin toimijoina.

Asiantuntemusta ja osaamista

Tässä casessa on mielenkiintoista se, miten antaumuksella ihmiset puolustavat Brother Christmasia sosiaalisessa mediassa. Hänen toimintansa nähdään pyyteettömänä ja arvokkaampana kuin järjestöjen tekemä. Järjestöt näyttäytyvät monelle kasvottomina ja hitaina toimijoina. Peräänkuulutin itsekin rohkeutta aiemmassa tekstissäni.

Sille on kuitenkin syynsä, miksi tehdään harmaalta näyttävää perustyötä – ylläpidetään vaikkapa vertaistukiryhmiä. Ryhmässä käyminen voi olla osallistujalle avaintekijä elämänhalun säilyttämisessä ja kyseisen ryhmän mahdollistaminen sekä laadun varmistaminen on vaatinut lukemattomia tunteja asiantuntijatyötä. 

Tärkeää olisi huomioida asiantuntemus ja osaaminen, jota järjestöissä on niin työntekijöissä, vapaaehtoisissa kuin hallituksissakin. Kun puhutaan yhteiskunnallisista ongelmista ja ihmisten haastavista elämäntilanteista, ei välttämättä aina toimi se, että joku saa hyvän idean ja rupeaa puuhaamaan. 

Lassi Kurkijärvi, joka toimii Sylvan puheenjohtajana, nosti esiin omassa Facebook-julkaisussaan (jota luvalla siteeraan), että Sylvassa ”työtä tehdään pitkäjänteisesti niin terveydenhuollon kuin järjestötoiminnan ammattilaisten toimesta, ja yhdistyksen tavoitteena on auttaa jokaista potilasta yksittäisten (ja some-näkyvien) tempauksien sijasta. Läpinäkyvyys on yksi yhdistyksen perusarvoista.”

Miten apu menee perille?

Avun pitää mennä perille, mutta hallintokuluihin ei saa mennä euroakaan. Miten tämä yhtälö on mahdollinen? Eikö vaan voisi vaikka kerätä leluja ja viedä ne Syyrian lapsille? Mihin ne hallintokulut menevät? Ne menevät juuri sen varmistamiseen, että kaikki hoidetaan lakien vaatimusten mukaan ja että apu menee juuri sinne, jossa sitä tarvitaan ja jonne lahjoittajat ovat lahjoittaessaan halunneet sen menevän.

Olen käynyt Etiopiassa, jossa sain tutustua suomalaisten avustustyöntekijöiden työhön. Pääsin tekemään heidän kanssaan etsivää sosiaalityötä – vierailemaan köyhissä perheissä varmistamassa heidän avun tarpeensa. Kehitysyhteistyötä käsittelevässä bloggauksessa kerron, miten vaikeaa avustustyö on. Opin Etiopiassa, että jos joku saa liikaa rahaa – olkoonkin se vaikka vain parikymmentä euroa – saattaa koko yhteisön tasapaino järkkyä. Auttaminen vaatii ammattitaitoa.

Palkkatyötä ja vapaaehtoistoimintaa

Ja kyllä, järjestöjen työntekijät ja johtajat saavat palkkaa. Toimiakseni järjestön toiminnanjohtajana olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa ja suorittanut kaksi pitkää täydennyskoulutusta, nyt on menossa kolmas. En tee tätä työtä ilmaiseksi, kuten eivät tee yritysten tai virastojen johtajatkaan. Palkkatyöni lisäksi olen tehnyt vuosien varrella  paljon ilmaista työtä: toiminut puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä sekä tehnyt lukemattomia tunteja vapaaehtoistyötä eri järjestöissä.

Se, miksi suuntasin järjestöuralle johtuu eräästä illasta 2000-luvun alussa. Menin tuolloin ensimmäistä kertaa Lapsettomien yhdistys Simpukan vertaistukiryhmään. Se käynti muutti elämäni. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa, sillä olen viimeiset 15 vuotta saanut työkseni olla mahdollistamassa vastaavia käänteentekeviä kokemuksia.

Pitää myös muistaa, että vapaaehtoistoiminta ei pyöri itsestään. Sille pitää tarjota edellytykset, sitä pitää johtaa. Ei voi vaan ottaa kadulta ketä tahansa innokasta ja lähettää häntä vaikkapa saattohoidossa olevan ihmisen vuoteen vierelle. Tarvitaan haastatteluja, koulutusta, ohjausta ja tukea. Vapaaehtoistoiminnan pitää olla laadukasta – niin apua saaville kuin vapaaehtoisille itselleenkin. Hyvää tarkoittaen voidaan saada aikaan myös vaihinkoa.

Neuvolajärjestelmän luominen, asuntoja asunnottomille, kadonneiden etsimistä

Mitä järjestöt ovat tehneet? Oma taustayhteisöni, Suomen Syöpäyhdistys, perustettiin yli 80 vuotta sitten mahdollistamaan tuolloin lähes olematonta syövänhoitoa. Työpaikkani Pirkanmaan Syöpäyhdistys on muun muassa perustanut Pohjoismaiden ensimmäisen saattohoitokodin ja jakoi edellisenä vuonna 250 000 euroa syöpätutkimukselle.  Lisää järjestöjen saavuksia löytyy Järjestö100-sivustolta. Kaikkien saavutusten lisäksi mahdollistetaan joka päivä valtava määrä perustyötä.

Hienoa, että Brother Christmasilla ja auttamistyöllä on paljon tukijoita ja hienoa, että auttamishalua arvostetaan. Järjestöjen kannattaa ottaa opiksi tästä, tuoda toimintaansa enemmän ja rohkeammin esiin, myös henkilöiden ja tarinoiden avulla. Lisäksi on syytä etsiä uudenlaisia tapoja toimia ja kutsua ihmisiä mukaan toimimaan.

Ja toisaalta järjestöjen pitää sitkeästi jatkaa sitä tinkimätöntä ruohonjuuritason tekemistä, josta ei näyttäviä somejulkaisuja hevillä saa – tarjota kahvia ja juttuseuraa yksinäisille, vaikuttaa pitkäjänteisesti lakeihin ja käyttää tunteja ja taas tunteja toiminnan tuloksellisuuden asianmukaisuuden raportoimiseen rahoittajille. Edistää ihmisten hyvinvointia.

***

Minua pelotti kirjoittaa tämä teksti. Olen nähnyt millaisella tunteella ja volyymilla ihmiset puolustavat Brother Christmasia (todellista sitoutumista!). Ammattimaisen, laadukkaan järjestötoiminnan esiin nostaminen ja puolustaminen on minulle kuitenkin niin tärkeää, että päätin ottaa riskin mahdollisen someryöpytyksen uhallakin.