”Yritys, tee hyväntekeväisyydestäsi iso numero”, kehottaa Katleena Kortesuo. Vaikeneminen ei tee lahjoituksesta sen jalompaa. Kertomalla voi innostaa muitakin lahjoittamaan ja antaa samalla lahjoituksen kohteelle toivottua julkisuutta.
Vaikenemista esiintyy myös blogimaailmassa. Moni ei jaa omia tekstejään. Liekö sitten kyse vaatimattomuudesta vai epävarmuudesta. Tai sitten kyseessä on suomalainen kansanluonne ja pelko ylpistymisestä. Ainakin satakuntalaisella yläasteella pahinta, mitä saattoi tehdä oli kulkea ”nokka pystyssä”.
Somessa, erityisesti Twitterissä, käydään usein keskustelua siitä, paljonko omia tekstejä ja aineistoja on suotavaa jakaa. Jotkut ovat hyvinkin jyrkkiä: yksi kerta riittää. Moni paheksuu uudelleenjaoista kiittämistä. Useat suhtautuvat kielteisesti myös pingauksiin eli nimien mainitsemiseen huomion saamiseksi.
Kaikki lähtee tietysti tavoitteista. Jos bloggaa vai omaksi ilokseen, pitääkseen päiväkirjaa tai luodakseen osaamisportfoliota, ei tekstejä ole tarkoituksemukaista jakaa laajasti. Sen sijaan vaikkapa jonkun järjestön blogin tavoite voi olla tuottaa tietoa, antaa vertaistukea tai vaikuttaa asenteisiin ja lainsäädäntöön. Miksi bloggauksia ei voisi jakaa useaan kertaan, jotta mahdollisimman moni löytäisi tekstin? Oman blogini tavoiteena on kehittää järjestöjä, pohtia johtamista, kokeilla ja opetella somen käyttöä, antaa vinkkejä sekä herättää keskustelua. Mikään näistä tavoitteista ei toteudu, jos en kerro blogistani kenellekään.
Toki olisi hienoa, että teksteistä kiinnostuneet alkaisivat seurata blogia ja lukisivat uudet tekstit ilman, että niitä tarvitsee nostaa esiin. Mutta somemaailma ei vaan toimi niin. Jos jää odottamaan, että lukijoita ilmestyy itsestään, saa odottaa ikuisesti, ellei satu olemaan julkkis tai kirjoita ihan briljantisti suuria massoja kiinnostavista ajankohtaisista aiheista. Infotulva on valtava ja erityisesti Twitterissä menee paljon mielenkiintoista ohi. Siksi arvostan, jos joku pingaa minut bloggaukseen, joka saattaa itseäni kiinnostaa. Jaan myös rohkeasti omia tekstejäni. Linkkejä ei kenenkään tarvitse klikata eikä tekstejä lukea, jos ei halua: saa lukee ja jakaa, mut ei ol pakko.
Tämän bloggauksen jaan omassa Facebook-profiilissani ja Tavoiteellinen bloggaaminen -ryhmässä. Twitter-jaossa pingaan alussa mainitsemani Katleena Kortesuon, jotta hän tietää, että hänet on mainittu tässä bloggauksessa, en siksi, että odottaisin hänen retwiittaavan. Jos vaikuttaa siltä, että bloggaus ei herätä lainkaan huomiota (kuten näin joulun välipäivinä voi käydä), saatan jakaa tekstin Twitterissä vielä toiseen kertaan. Aiheesta riippuen jaan joskus bloggauksia myös LinkedInissä ja erilaisissa FB-ryhmissä. Silloin tällöin vinkkaan pingaamalla jollekin, jota arvelen aiheen kiinnostavan.
Kohtuus on hyvä muistaa, mutta ehkä kaikkein olennaisinta on vastavuoroisuus. Kukaan ei jaksa kovin kauan seurata tyyppiä, joka tuuttaa vain omaa sisältöään. On tärkeää seurata mielenkiintoisia henkilöitä, jakaa heidän tekstejään ja osallistua keskusteluun (muutenkin, kuin jakamalla linkkejä omiin bloggauksiinsa).
Mitä mieltä sinä olet? Ärsyttääkö bloggausten jakaminen? Montako kertaa omaa matskua on soveliasta jakaa?
Pelasta maailma 
Oman blogini kohdalla jaan uuden tekstin kerran Facebookissa, LinkedInissä ja Google+:ssa. Twitterissä saatan parin ensimmäisen päivän aikana nostaa tekstiä pari kertaa päivässä: eri aikoina, kun eri käyttäjät ovat paikalla. Twitterissä palaan aiheeseen usein vielä viikon parin päästä ja nostan vielä pari kertaa. Tosin nämä eivät enää saa hirveästi klikkauksia aikaan. Joskus nostan vanhoja bloggauksia, kun niihin liittyy esim. jotain ajankohtaista ja näin ne saavat uutta tuulta.
Olen ruvennut myös julkaisemaan kaikki blogitekstini LinkedInin bloggaustyökalulla. Nämä keräävät LinkedInissä kivasti lukijoita (ja ohjaavat myös blogiini) vielä kuukausienkin päästä olematta liian ”in your face” kenellekään.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista! Twitterissä tosiaan kannattaa jakaa useamman kerran. Minä kyllä usein ”unohdan” vanhat bloggaukseni, enkä muista enää seuraavalla viikolla jakaa.
Tuo LinkedIn-bloggaus onkin hyvä vinkki! Olen LI-bloggauksia lukenut, mutten vielä kokeillut.
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen aihe. Enpä muista kertaakaan törmänneeni keneenkään, joka jakaa liikaa omia sisältöjään. Ehkä suomalaiset pelkäävät vaikuttavansa jotenkin tyrkyiltä, jos tulevat liikaa mainostaneeksi jotakin itse tekemäänsä. Sama juttu kuin siinä, kun pitää yrittää markkinoida itseään ja osaamistaan. Ihan mahdottoman vaikeaa ainakin minulle, vaikka se tällaiselle työnhakijalle tärkeää olisikin.
TykkääTykkää
Olen huomannut saman: työasioista on helppo pitää ääntä, mutta oman itsen esille tuominen tuntuu jotenkin vaikealta.
Tsemppiä työnhakuun!
TykkääTykkää
Oma bloggausprosessi menee niin, että koitan tuottaa monipuolista sisältöä ja selvittää jo taustatyönä facen vertaisryhmissä minkälaiset aiheet ovat pinnalla, mutta myös aktiivisesti seurata ulkomaisia blogeja ja etsiä niistä mielenkiintoisia aiheita mitä suomessa ei vielä juurikaan ole näkynyt. Jaan postauksen harrastusryhmissä facessa, mutta myös laitan instagramiin sisältöä joka liittyy tuleviin postauksiin. On tärkeää vierailla muiden blogeissa ja osallistua aktiivisesti keskusteluun ja tutustua samasta asiasta kiinnostuneisiin ihmisiin. Tunnettavuus on yksi tekijä jonka avulla ihmiset osaavat itse hakeutua blogiin ja tutkimaan sisältöä. Se vaan vaatii jopa vuosien työn taustalle jotta sellaisen aseman saavuttaa.
TykkääTykkää
Sinulla onkin ihana blogi, näkee, että olet panostanut. Oma blogini on lähinnä harrastus ja kirjoitan usein aiheista, jotka vain juolahtavat mieleeni. Aihepiiritkin ovat sellaisia, että suuria määriä lukijoita on mahdotonta saada, mutta ei se toki ole tavoitteenikaan.
On ihan totta, että maineen tai asiantuntija-aseman saavuttamiseen menee aikaa. Ja kerran saavutettu tunnettavuus ei riitä, pitää kirjoittaa ja jakaa säännöllisesti, muuten blogi ja bloggaaja vaipuvat helposti unohduksiin.
Instagramia käytän suht aktiivisesti, mutta vielä en ole bloggauksiani IG:ssä jakanut. Pitääkin testata, vaikka se onkin vähän hankalaa, kun ei voi suoraan linkata.
TykkääTykkää
Pakko mainita Liinalle, että kyllä Suomestakin löytyy henkilöitä, jotka tuuttaavat sisältöjään ihan liikaa. Itse käytän sellaisia varoittavana esimerkkeinä ja vältän lähestymästä rajaa, joka itseäni ärsyttää.
Usein näissä on kyse myös siitä, että jaetaan sisältöjä sellaisissakin paikoissa, joihin ne eivät suoraan liity. Parempi tehdä vähän ja hyvin kuin paljon vähän missä sattuu!
TykkääTykkää
Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, keitä nämä henkilöt ovat. Harmi, ettet varmaankaan lähde julkisesti sanomaan. 🙂
Kai tuossa on vähän sekin, että jo maltillinen oman sisällön jakaminen voi näyttäytyä aika ärsyttävänä, jos se sisältö ei lopulta oikein kestä lähempää tarkastelua.
TykkääTykkää
Joo, en lähde nimeämään. Tähän liittyy myös se, että jos muut jakavat paljon sisältöäsi, ei itse kannata tuutata sitä vaan antaa toisten tuen kantaa. Näin muut eivät törmää jatkuvasti samoihin sisältöihin ja ärsyynny. Tässäkin jonkinlainen tasapaino on hyvä löytää, niinkuin yleensäkin elämässä. 🙂
TykkääTykkää
Samaan aihepiiriin liittyen juurikin äsken bloggasin. Ehkä se on se huono itsetunto, joka estää sen, että alkaisin bloggaamaan ”julkisesti” siitä, että etsin uusia haasteita. Tai sitten pelkään jotenkin työpaikkani puolesta. Vaikea uskoa, että nykyisessä paikassani katsottaisiin hyvällä sitä, että katselen muita paikkoja. Tosin mistäpä senkään tietää, jos ei uskalla kokeilla…
TykkääTykkää